Karjalaiset rotinat toivat mieleen mammani evakkomatkan
Laila-mammani oli noin kymmenvuotias, kun joutui jättämään kotikylänsä toisen ja viimeisen kerran. Polkupyörän tangolla keikkui hattu, jonka hän viimeisenä muistonaan nappasi mukaan kotitalon naulakosta. Hattu kastui sateen piiskasta pitkällä matkalla.
Mitä oli mielessä pienellä tytöllä?
Mamman evakkomatkaa olen viime aikoina jostain syystä miettinyt paljon. Ehkä siihen liittyy omien lasten saaminen. On kai tavallista, että kiinnostus omiin juuriin kasvaa tässä elämänvaiheessa.
Mammani ei koskaan palannut menetettyyn Karjalaan. Hän eli hyvän elämän Jokioisilla ja sai kaksi tytärtä, joista nuorempi on äitini.
Meitä on miljoona suomalaista, joilla juuret ovat luovutetussa Karjalassa. Forssan seudullekin tuli yli 900 evakkoa.
Evakot sopeutuivat uusille asuinalueille ympäri Suomea, elämä jatkui. Isossa kuvassa Suomi kai hoiti evakkonsa aika hyvin.
Silti asiaan liittyi kipeitä puolia; vähättelyn tunnetta, ulkopuolisuutta, kaipuuta ja katkeruuttakin.
Sain joulun alla tädiltäni kuvan mamman lapsuuden kotitalosta, joka välirauhan aikana ehdittiin rakentaa poltetun tilalle. Kuva on muutaman vuoden takaa, joten – hämmästyttävää kyllä – talo on siellä vielä pystyssä, Peron kylässä, Viipurin maalaiskunnassa.
Se on saanut keltaisen maalipinnan, ja joku siellä asuu.
Nyt suunnittelen matkaa mammani lapsuudenmaisemiin, kun korona joskus hellittää. Yksi perheestämme osaa venäjää, joten ajattelin jos uskaltautuisimme koputtamaan ovelle.
Evakkojuuristani kiinnostuminen on johtanut siihen, että toimin toista vuotta eduskunnan Karjala-kerhon puheenjohtajana. Tämän perinteikkään kerhon tehtävänä on pitää esillä karjalaista kulttuuria ja tietoa menetystä Karjalasta.
Se tuntuu tärkeältä, sillä aika kuluu. Kun ensikäden yhteys evakkoihin katkeaa, miten siirrämme perintöä seuraaville sukupolville?
Yksi tavoitteistamme on, että Suomi liputtaisi evakkojen kunniaksi. Jätimme sisäministeri Maria Ohisalolle kirjallisen kysymyksen, jossa ehdotimme evakoille omaa liputuspäivää. Se voisi olla talvisodan syttymispäivä, 30. marraskuuta. Liputus tekisi kunniaa evakoille, siirtäisi historiaa uusille sukupolville ja tekisi näkyväksi, miten tärkeä rooli Karjalan evakoilla oli suomalaisen yhteiskunnan ja Suomen myöhemmän menestystarinan rakentamisessa.
Valitettavasti idea ei vielä saanut vastakaikua ministeriltä, mutta jatkamme yrittämistä.
Olen myös suojelijana Lahden evakkopatsashankkeessa. Kun se julkistetaan ensi elokuussa, evakoilla on vihdoin oma muistomerkkinsä.
Forssan seudulla pidetään karjalaisia perinteitä yllä hienolla tavalla. Meillä kävi viikko sitten Forssan Seudun Karjala-seuran aktiivit tuomassa ”rotinat”, eli leivonnaisia vauvaperheeseen. Vanhan ihanan perinteen ideana on viedä synnyttäneelle äidille ruokaa ja tarjottavaa vieraille, jotta äidille jää aikaa levätä.
Forssan Seudun Karjala-seura tekee neuvolan kanssa yhteistyötä ja vie rotinoita kaikille halukkaille vauvaperheille meillä päin. Pullarinkeli, piirakoita ja pikkuleipiä!
Laila-mammani toi rotinoita, kun minä synnyin. Perinteet elävät ja siirtyvät eteenpäin sukupolvien ketjussa.
Sanni Grahn-Laasonen
Kirjoittaja on lounaishämäläinen kansanedustaja ja kuntapäättäjä (kok).
Julkaistu Forssan Lehdessä 21.2.2021