Olen mukana politiikassa rakentamassa Suomea, joka menestyy maailmalla, on ennakkoluuloton, uskoo osaamiseen ja tulevaisuuteen ja huolehtii myös heikoimmista.

Arvoista puhuttelevin on mahdollisuuksien tasa-arvo – ajatus siitä, että jokainen voisi vaikuttaa oman elämänsä kulkuun. Hyvässä yhteiskunnassa ahkeruus, yrittäminen ja työnteko kannattavat ja niistä palkitaan.

Vastuun ja välittämisen on kuljettava käsi kädessä. Kansanedustajana teen töitä sivistyksen, inhimillisyyden ja kannustavuuden puolesta. Toisaalta ajattelen, että yhteiskunnan ei tarvitse puuttua jokaiseen asiaan ihmisen elämässä.

Tunnen, että olen saanut paljon syntyessäni Suomeen, ja tunnen että siitä seuraa vastuu. Meillä on tehtävä jättää kotimaa ja maailma seuraavalle sukupolvelle vähintään yhtä hyvänä, mieluummin parempana. Tämä on otettava huomioon, puhuttiin sitten ympäristöstä, hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta kuin valtionvelan hoidostakin.

Kohti lapsiystävällisempää Suomea

Suomeen syntyy kovin vähän lapsia. Humppilan pieni vauvabuumi, 12 lasta tammi-kesäkuussa, on seutukunnallinen valonpilkahdus, mutta valtakunnallisesti syntyneiden vauvojen määrä on 1900 alkaneen mittaushistorian matalin. Se tulee vaikuttamaan aivan kaikkeen: kouluverkkoon,...

Lue lisää

Liikkumisen iloa

Hallitusneuvottelut ovat tätä kolumnia Säätytalolta kirjoittaessani herkässä vaiheessa, joten kirjoitan toisesta aiheesta, liikkumattomuudesta. Vain kolmannes lapsista ja nuorista liikkuu riittävästi. Korona syvensi alenevaa trendiä. Liitu-tutkimuksen mukaan lasten ja nuorten liikkumismäärät eivät...

Lue lisää

Säätytalolta Suomelle uusi suunta

Säätytalon ovet aukeavat ja neuvottelut uuden hallituksen ohjelmasta alkavat tiistaina. Odotukset ovat korkealla, että Suomi saa enemmistöhallituksen, joka pystyy korjaamaan talouden suunnan ja vahvistamaan Suomen turvallisuutta. Hallitustunnustelija Petteri Orpo kutsui...

Lue lisää
12379
»