Kunta- ja aluevaaleissakin on kyse Suomen turvallisuudesta

Sunnuntaina valittavilta uusilta kunta- ja hyvinvointialuepäättäjiltä kysytään nyt vastuunkantoa ja viisautta, sillä ympäröivän maailman epävarmuus heijastuu myös ihmisten arkeen ja elämään.

Forssan seudun kannalta näkymä on kahtalainen: ilmassa on toiveita investoinneista ja pilkistäviä hyviä työllisyysuutisia, kuten Ratasmäen datakeskus, Jokioisille sijoittuva talotehdas OnWood Oy ja puolustusteollisuuden mahdollisuudet. Aluevaaleissa Forssan seutua hiertää sote-uudistuksen myötä kauemmas karkaavat palvelut ja jalkoihin jäämisen kokemus. Valtuustoihin molemmilla tasoilla tarvitaan päättäjiä, jotka pystyvät yhteistyöhön ja neuvottelemaan rakentavasti. Siksi toivon, että lounaishämäläiset äänestävät aktiivisesti. Äänestysaktiivisuus on seudullemme tärkeää, sillä siitä on suoraan kiinni se, kuinka monta valtuutettua Lounais-Hämeestä valitaan.

Vaalit ovat olleet otsikoissa ja iltaisin tv-ruuduissa, mutta maan hallituksen suurin huomio on turvallisuudessa ja taloudessa. Pääministeri Petteri Orpo antoi keskiviikkona eduskunnalle pääministerin ilmoituksen hallituksen toimista muuttuvassa kansainvälisessä kauppapolitiikassa ja taloustilanteessa. Trumpin virittämät tullit ja kauppasodan uhka ovat luoneet maailmantalouteen huomattavaa epävarmuutta.

Epävarmoina aikoina tarve huolehtia omasta pesästä korostuu. Suomi ei voi vaikuttaa globaaleihin suhdanteisiin, mutta me voimme huolehtia oman taloutemme rakenteista ja yritysten toimintaedellytyksistä. Hallitus valmistautuu heti pääsiäisen jälkeen pidettävään kasvuriiheen. Teemme uusia päätöksiä talouskasvun vauhdittamiseksi ja velkaantuvan Suomen suunnan kääntämiseksi.

Turvallisuus on ollut kevään toinen itsestäänselvä kärkiteema. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu jo neljättä vuotta. Se on inhimillistä kärsimystä, jonka Venäjä voisi lopettaa koska tahansa, vaan ei halua. Venäjän Euroopalle aiheuttamaan turvallisuusuhkaan on kunnolla havahduttu, ja Eurooppa vahvistaa omaa puolustuskykyään.

Hallituksen päätös irrottaa Suomi Ottawan jalkaväkimaamiinat kieltävästä sopimuksesta on reaktio muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen. Sopimuksesta irtautuminen ei tarkoita, että Suomi olisi hylännyt kansainvälisen oikeuden, vaan että meillä on itsestäänselvästi vastuu huolehtia puolustuskyvystämme kaikissa olosuhteissa. Kyse on viime kädessä siitä, että Suomen on pystyttävä suojelemaan kansalaisiaan. Hallituksen päätös puolustusmäärärahojen kasvattamisesta vahvistaa Suomen sotilaallista suorituskykyä. Hallitus toi eduskuntaan myös rajaturvallisuuslain jatkon. Suomen raja pidetään turvallisena.

Turvallisuutta rakennetaan myös kunnissa ja hyvinvointialueilla. Kotikunnan kriisinvalmius on esimerkiksi varautumista pitkiin sähkökatkoihin, väestönsuojien pitämistä ajan tasalla ja valmiita toimintasuunnitelmia häiriötilanteiden varalle. Hyvinvointialueiden vastuulla ovat pelastuspalvelut, ja sote-palveluita tarvitaan lähes missä tahansa kuviteltavissa olevassa vakavassa vaaratilanteessa. Kuntiin ja alueille tarvitaan päättäjiksi vaikeiden aikojen vastuunkantajia.

Käytä ääntäsi. Oikeus äänestää vapaissa vaaleissa ei ole itsestäänselvyys, vaan itsenäisen maan kansalaisten etuoikeus.

Teksti on julkaistu Forssan lehdessä 11.4.2025.


« »