Olen mukana politiikassa rakentamassa Suomea, joka menestyy maailmalla, on ennakkoluuloton, uskoo osaamiseen ja tulevaisuuteen ja huolehtii myös heikoimmista.

Arvoista puhuttelevin on mahdollisuuksien tasa-arvo – ajatus siitä, että jokainen voisi vaikuttaa oman elämänsä kulkuun. Hyvässä yhteiskunnassa ahkeruus, yrittäminen ja työnteko kannattavat ja niistä palkitaan.

Vastuun ja välittämisen on kuljettava käsi kädessä. Kansanedustajana teen töitä sivistyksen, inhimillisyyden ja kannustavuuden puolesta. Toisaalta ajattelen, että yhteiskunnan ei tarvitse puuttua jokaiseen asiaan ihmisen elämässä.

Tunnen, että olen saanut paljon syntyessäni Suomeen, ja tunnen että siitä seuraa vastuu. Meillä on tehtävä jättää kotimaa ja maailma seuraavalle sukupolvelle vähintään yhtä hyvänä, mieluummin parempana. Tämä on otettava huomioon, puhuttiin sitten ympäristöstä, hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta kuin valtionvelan hoidostakin.

Uskonnon opetus kasvattaa juuria omaan identiteettiin

Olin tänään vierailemassa Uskot-foorumi ry:n seminaarissa ”Uskonnonopetus ja vähemmistöt”. Kolmea suurta uskontokuntaa – kristittyjä, juutalaisia ja muslimeja – edustava Uskot-foorumi on nostanut esille suomalaisen oman uskonnon opetuksen hyviä puolia mutta...

Lue lisää

Maailman parhaat opettajat ovat Suomen vahvuus

uomella on koulutuksessa vahvuuksia, jotka tekevät meistä edelleen hyvin kiinnostavan vertailussa muihin OECD-maihin. Tämän saimme jälleen huomata, kun yhdessä OAJ:n puheenjohtajan Olli Luukkaisen kanssa edustimme Suomea opetusministereiden ja opettajajärjestöjen yhteiskokouksessa...

Lue lisää
«
18687