Huoli Forssan sairaalan tilanteesta
Forssan seudun ihmisillä on huoli ja hätä Forssan sairaalan tulevaisuudesta. Siinä huolessa on paljon sisällä: miten ja mistä saa hoitoa ja myös huolta työpaikoista ja seutumme elinvoimasta. Marraskuussa kymppitie on pitkä ja turvaton taival, ja julkista liikennettä on vähän.
Vaikka emme ole päättäjäroolissa OmaHämeessä, itsehallinnollisella hyvinvointialueella, pyysimme viikolla Lehtisen Ramin kanssa kokouksen OmaHämeen johdon kanssa saadaksemme parempaa tietoa hyvinvointialueen päätöksentekoon tulevista asioista.
Nyt on se hetki, jolloin pitää löytyä Forssan seudulta rakentavaa yhteistyökykyä löytää ratkaisuja, joilla esiselvityksen suunnitelmista neuvotellaan Forssan seudun kannalta pahimpia uhkakuvia pois. Hyvinvointialueen johto, virkamiehet ja päättäjät ovat vastuussa sekä palvelujen turvaamisesta että talouden saamisesta tasapainoon. Nämä ratkaisut eivät ole tekijöilleen helppoja. Ymmärrykseni mukaan hyvinvointialueen virkamiehet etsivät parhaillaan vaihtoehtoja turvata ainakin osa poliklinikkatoimintojen jatkumisesta. Tätä työtä on nyt tärkeää tukea, ja asiassa on välttämätöntä kuulla myös Forssan sairaalan henkilöstöä.
Äänestin maakuntapohjaista sote-uudistusta vastaan eduskunnassa viime hallituskaudella juuri siksi, että jo silloin oli nähtävissä, että jatkossa päätöksiä tehtäisiin Forssan seudun ja kaltaistemme pienempien kuntien yli. Keskittävä maakuntahallinto tehtiin Keskustan vaatimuksesta.
Forssan sairaalan tilanne on yhdistelmä ainakin kolmea asiaa: Assi-sairaalapäätöstä, terveydenhuollon kehitystä ja erittäin kovia talouden paineita. OmaHäme haluaa suuren investoinnin, uuden Assi-sairaalan kapasiteetin täyteen käyttöön. Päätös Assin rakentamisesta tehtiin jo sairaanhoitopiirin aikaan. Terveydenhuollon kehittyessä sairaala- ja vuodeosastojaksot ovat lyhentyneet, ja niitä korvaa yhä enemmän kotisairaanhoito ja muut kotiin tuotavat palvelut. Yhä useampi leikkaus tehdään päiväkirurgisesti, ja toipumisjaksot ovat lyhyempiä. Ihmisiä halutaan kuntouttaa elämään, sillä pitkät osastojaksot myös heikentävät toimintakykyä. Ymmärrän tämän. Liian heikkokuntoisia vanhuksia ja potilaita ei tietenkään saa kotiuttaa liian nopeasti. Kyse on myös turvallisuudentunteesta.
Hyvinvointialueilla nyt toteutettavat säästöohjelmat ovat Marinin hallituksen aikana säädetyn rahoitusmallin tulosta. On hullunkurista, että sote-uudistuksesta ja rahoitusmallista päättäneet puolueet ovat nyt sen suurimpia kriitikoita.
Orpon hallitus sai syliinsä valtionvelan ja sote-hallintouudistuksen, taloudellisesti karmean yhtälön. Alijäämien kattamiseen ei voida antaa lisäaikaa, sillä se tarkoittaisi lisävelkaa jo valmiiksi velkaantuneelle valtiolle. Hyvinvointialueiden rahoitus ylittää 26 miljardia ensi vuonna. Hallitus myöntää lisärahaa 2,2 miljardia. Väite siitä, että hallitus leikkaisi sotesta, ei pidä paikkaansa. Rahaa lisätään joka vuosi ikääntyvän väestömme kasvaviin palvelutarpeisiin.
Samoin tuntuu kohtuuttomalta, että oppositio syyttää hallitusta joidenkin uusien lakisääteisten mitoitusten ja tehtävien perumisesta – muutosten, joihin ei alun alkaenkaan ollut riittävästi rahaa, saati henkilökuntaa. Esimerkiksi viime hallituksen säätämä hoitotakuun kiristys tuli voimaankin vasta viime vuoden alusta. Elettiinkö Suomessa ennen vuotta 2023 todella ”puoskariaikaa”, kuten SDP kuvasi? Moni saattaisi pikemminkin ajatella, että asiat olivat paremmin ennen. Hyvässä tarkoituksessa säädetyt mitoitukset ovat todistetusti kasvattaneet kalliiden vuokralääkäreiden ostot uusiin ennätyksiin. Mikä siis kasvoi? Vuokralääkäribisnes.
Soten korjaamiseksi on käynnissä paljon uudistuksia sekä lainsäädäntöön että hyvinvointialueilla. Viimeisin niistä oli tällä viikolla liikkeelle laitettu Omalääkäri-ohjelma.
Hyvinvointialueiden päätöksenteossa on tärkeä huomioida myös Kela-kyytien kasvavat kustannukset, sillä parlamentaarisen monikanavarahoitustyöryhmän linjauksen mukaisesti niiden rahoitus on tulevaisuudessa siirtymässä hyvinvointialueiden vastuulle.
Voimaa ja viisautta päätöksiä tekeville virkamiehille ja luottamushenkilöille. Uskon, että forssalaisten enemmistö ymmärtää, että myös vaikeita päätöksiä on tehtävä. Toivon, että niissä huomioidaan Forssan seudun pitkät välimatkat ja henkilöstön ääni. Toivon, että löytyy ratkaisu, joka kohtuullistaa esiselvityksessä olleita pahimpia painajaisia.
Teksti on julkaistu Forssan lehdessä 22.11.2024.