Sanni

…Opetusministeri.
…Kokoomuksen kansanedustaja.
…Kokoomuksen varapuheenjohtaja.
…Forssan kaupunginvaltuutettu.
…valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta.
…Sylvian äiti ja Artun vaimo.

Olen mukana politiikassa rakentamassa Suomea, joka menestyy maailmalla, on ennakkoluuloton, uskoo osaamiseen ja tulevaisuuteen ja huolehtii myös heikoimmista.

Arvoista puhuttelevin on mahdollisuuksien tasa-arvo – ajatus siitä, että jokainen voisi vaikuttaa oman elämänsä kulkuun. Hyvässä yhteiskunnassa ahkeruus, yrittäminen ja työnteko kannattavat ja niistä palkitaan.

Vastuun ja välittämisen on kuljettava käsi kädessä. Kansanedustajana teen töitä sivistyksen, inhimillisyyden ja kannustavuuden puolesta. Toisaalta ajattelen, että yhteiskunnan ei tarvitse puuttua jokaiseen asiaan ihmisen elämässä.

Tunnen, että olen saanut paljon syntyessäni Suomeen, ja tunnen että siitä seuraa vastuu. Meillä on tehtävä jättää kotimaa ja maailma seuraavalle sukupolvelle vähintään yhtä hyvänä, mieluummin parempana. Tämä on otettava huomioon, puhuttiin sitten ympäristöstä, hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta kuin valtionvelan hoidostakin.

Olen asiallinen idealisti, joka uskoo, että löytyy parempia tapoja tehdä asioita. Sen mitä tehdään, täytyy tuntua hyvältä ja oikealta. Uskon edistykseen ja siihen, että on olemassa muitakin ratkaisuja kuin syytää aina lisää rahaa järjestelmään. Arvostan toisten kunnioittamista ja erilaisuuden hyväksymistä. Koitan olla sortumatta kyynisyyteen, laskelmointiin ja muihin politiikan perussynteihin.

Miten minusta tuli minä

Politiikka ja yhteiset asiat alkoivat kiinnostaa jo koululaisena. Meillä kotona ei tunnustettu väriä, mutta luettiin paljon sanomalehtiä ja seurattiin yhteiskunnallista keskustelua.

Synnyin, kasvoin, harrastin ja kävin kouluni Forssassa. Siellä on koti edelleen, ja siellä se tulee varmasti aina olemaan. Lukioiässä lähdin mukaan Suomen Lukiolaisten Liittoon. Valtakunnallisen järjestön varapuheenjohtajana pääsin ensimmäistä kertaa eduskuntatalolle työryhmiin ja tapaamisiin. Mietin rappusia noustessani, että voi kun saisin joskus olla täällä töissä.

Olen koulutukseltani valtiotieteiden maisteri Helsingin yliopistosta. Pääaineeni oli sosiaalipolitiikka ja graduni tein lastensuojelusta.

Media-ala vei hetkellisesti mennessään, kun työskentelin Iltalehden toimittajana, Tukholman-kirjeenvaihtajana ja uutispäällikkönä viisi ja puoli vuotta. Se oli hektistä ja jännittävää aikaa.

Ennen eduskuntaan nousemista toimin ulkoasiainministeriössä ulkoministeri Alexander Stubbin lehdistöavustajana. Työtehtäviini ulkoministerin kabinetissa kuuluivat muun muassa kotimaiset ja kansainväliset mediasuhteet, politiikan valmistelu ja matkoilla avustaminen. Alexin vauhdissa oppi valtavasti, parempaa esimiestä ei voi toivoa. Nykyisin istumme eduskunnassa vierekkäisissä ”pulpeteissa”.

Eduskuntavaaleissa 2011 minut valittiin 5866 äänellä kansanedustajaksi Hämeen vaalipiiristä. Luottamus tuntui hyvältä, kansanedustajuus on unelma-ammattini. Puoluekokouksessa 2014 minut valittiin Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi. Saman vuoden syksyllä aloitin pääministeri Alexander Stubbin hallituksen ympäristöministerinä. Tehtävä oli mieluisa. Ympäristöministerin salkku on erityisen tärkeä, koska siinä kyse on tulevien sukupolvien asiasta.

Kansanedustajan työ sai jatkoa eduskuntavaaleissa 2015, 7557 hämäläisäänellä. Samana keväänä aloitin pääministeri Juha Sipilän hallituksen opetus- ja kulttuuriministerinä. Tehtävä on suuri kunnia ja tuntuu kovin omalta. Tavoitteena on tehdä Suomesta maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Toukokuusta 2017 lähtien työ on jatkunut keskittyen opetusministerin tehtäviin.

Ennen siirtymistäni ministerin tehtäviin kuuluin eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaan sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaan. Minulla on ollut myös muita innostavia luottamustehtäviä, joista luovuin tultuani nimitetyksi ympäristöministeriksi, kuten sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan jäsenyys, kehityspoliittisen toimikunnan varapuheenjohtajuus ja mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan jäsenyys.

Kansanedustajan työssä maakunnallinen edunvalvonta on tärkeässä roolissa. Ennen ministeritehtäviä, minulla oli kunnia johtaa Hämeen maakuntavaltuustoa. Lisäksi olen kotikaupunkini Forssan kaupunginvaltuutettu sekä Forssan seurakunnan kirkkovaltuuston jäsen.

Perhe on tärkein

Perheeseeni kuuluvat aviomies Arttu ja tytär Sylvia. Vapaa-ajallani tykkään touhuta perheen kanssa, lenkkeillä ja lukea. Muutaman kerran vuodessa kokoonnumme vanhalla porukalla bändikämpälle, eli lapsuuden ja nuoruuden musiikkiharrastus kulkee mukana aina kun aikaa riittää.

Innostun vanhoista esineistä ja haavailen vanhasta, remontin tarpeessa olevasta puutalosta. Ehkä jonain päivänä…

1 Comment

  1. Pingback: Selänne ja Grahn-Laasonen | The Wonder Of Arvi

Comments are closed.