Kolumni: Me päätämme nyt, millainen joulusta tulee läheisillemme

”Paras joululahja on, jos ei tartuteta ketään”, luki osuvasti Forssan Lehden lyhyissä tekstiviesteissä.

Poikkeuksellinen vuosi kulkee kohti loppuaan. Koko korona-aihe ymmärrettävästi jo väsyttää. Maalis-huhtikuussa lohduttelimme toisiamme, että onneksi tämä kaikki – rajoitukset, kohtaamisten vähentäminen, etätyöt, etäkoulu, harrastusten keskeytyminen ja erossaolo läheisistä – ei sentään tapahtunut marraskuussa. Nyt marraskuun valottomissa päivissä olemme jälleen tilanteessa, jossa virus leviää ja arkemme pienenee.

Suomalaiset ovat fiksua porukkaa. Me ymmärrämme, että nyt on elettävä kurinalaisesti. Koronan leviämisen tahtia eivät lopulta ratkaise valtiot eivätkä kaupungit, vaan jokainen ihminen omissa kohtaamisissaan.

Suomella on maailman parhaimmat edellytykset onnistua myös toisen ja kolmannenkin aallon taklaamisessa ennen kuin rokotukset saadaan. Pidämme etäisyyttä toisiin ihmisiin ihan luonnostaan ja asumme väljästi. Meillä on myös pitkälle digitalisoitunut, osaava yhteiskunta, jossa etätyöt onnistuvat monilla aloilla. Luottamus viranomaisiin on meillä vahvaa.

Rajoittamalla kontakteja suojaamme myös niitä, jotka eivät pysty tekemään etätöitä tai jotka työskentelevät koronan ”etulinjassa”, kuten terveydenhuollossa.

Teoillamme juuri nyt vaikutamme siihen, millaisen joulun saamme ja suomme läheisillemme. Eniten mietin ikääntyneitä – etteivät he jäisi jouluna yksin tai olisi vaarassa.

Siksi vastuullinen asenne joulunalusaikaan on nyt paikallaan! Turvaväleillä, käsidesillä, kohtaamisten vähentämisellä ja kasvosuojilla voimme estää virusta tarttumasta. Yllättävän moni minuun yhteyttä ottanut on toivonut maskipakkoa. Suositus ei kaikkiin vaikuta ja jotkut kokevat, että olisi helpompi käyttää maskia, jos se olisi pakollinen. Koska maski suojaa muita, ei niinkään kantajaansa, maskin käyttö ei ole puhtaasti yksityisasia.

Koronalla on syvät ja laajalle ulottuvat vaikutukset. Moni on menettänyt työnsä, ja yrittäjille tämä on ollut karu vuosi. Yksi tapa osoittaa vastuullisuutta on suosia tänä jouluna erityisesti paikallisia putiikkeja, liikkeitä, yrityksiä, tuottajia ja käsityöläisiä. Joulukauppa voisi tuoda valoa pimeyteen. Lopulta me ratkaisemme kuluttajina valinnoillamme, mitä palveluja seutukunnallamme on tämän kriisin ja samanaikaisen verkkokaupan yleistymisen ilmiön jälkeen.

Tyykikylän tekstiiliperintöä jatkava Rykkeri avasi perjantaina uuden liikkeen Kutomolle vanhoihin Finlaysonin tiloihin. Vanha, perinteinen, käsityönä tehtävä kankaanpainaminen elää uutta nousuaan – ja vaikea ajatella mitään niin vorssalaista! Rohkeille yrittäjille korona on tuonut jopa uusia tilauksia.

Forssan Lions Clubit puolestaan avasivat talkoovoimin Prismaan joulutorin, jossa on mukana 50 yrittäjää ja 30 käsityöläistä. Tarjolla on paikallista lähiruokaa ja käsitöitä.

Hyvää voi tehdä niin monella tapaa. Me päätämme yhdessä, millainen poikkeusaikojen joulusta tulee lounaishämäläisille.

Sanni Grahn-Laasonen

Kirjoittaja on lounaishämäläinen kansanedustaja ja kuntapäättäjä (kok).

Julkaistu Forssan lehdessä 29.11.2020


« »