Tag Archive: Työllisyys

Kakkostietä ja työllisyyttä

Valtatie kakkosen peruskorjaukseen neuvotellut 7,6 miljoonaa euroa ovat paikallisesti iloisin uutinen pitkään aikaan. Se on koko Forssan seudun saavutettavuuden ja yritysten toimintaedellytysten kannalta erittäin tärkeä. Olemme takavuosina jääneet usein ilman infrainvestointeja. Tällä ja edellisellä hallituskaudella olemme onnistuneet neuvottelemaan tielle rahoitusta jo kolmeen otteeseen.

Luottamus tulevaisuuteen syntyy pienistä ja isoista teoista. Suomen taloudessa on piristymisen merkkejä – ei vielä suuren paraatin aihetta, mutta pieniä orastavia merkkejä siitä, että suunta on ylöspäin. Talous kasvaa ja työllisyys kohenee. Se on paras mahdollinen palkinto raskaalle vuodelle vaikeita päätöksiä.

Lue lisää

Oppiminen työpaikoilla lisääntyy merkittävästi

Työpaikalla tapahtuva koulutus ja oppiminen ovat keskeinen osa ammatillista koulutusta. Jatkossa työelämällä tulee olemaan entistäkin suurempi rooli. Työpaikkaoppimista lisätään valmistelussa olemassa ammatillisen koulutuksen reformissa.

Selvitysmiesten ehdotus uudeksi koulutussopimusmalliksi luovutettiin minulle viime viikolla. Koulutussopimuksesta on puhuttu vuosia. Erityisesti sitä ovat toivoneet yrittäjät, jotka ovat kokeneet nyt käytössä olevat työpaikkaoppimisen muodot, oppisopimuksen etunenässä, hallinnollisesti ja taloudellisesti kuormittavaksi. Harjoittelu- ja oppisopimuspaikkoja on ollut vaikea saada. Oppisopimuskoulutettavista vain joka kymmenes on nuori.

Lue lisää

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Lahden kehätien toteutumisesta: ”Hallituksen suurin liikenneinvestointi Hämeeseen”

TIEDOTE 5.4.2016

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Lahden kehätien toteutumisesta:
”Hallituksen suurin liikenneinvestointi Hämeeseen”

Opetus- ja kulttuuriministeri ja Kokoomuksen liikenneasioista vastaava neuvottelija Sanni Grahn-Laasonen iloitsee hallituksen päätöksestä rahoittaa Lahden eteläisen kehätien rakentamista yhteensä 198 miljoonalla eurolla. Grahn-Laasosen mukaan päätöstä on toivottu ja odotettu Päijät-Hämeessä jo pitkään.

”Kyseessä on historiallinen päätös Lahdelle ja koko Päijät-Hämeelle. Hallitus käynnistää kuusi uutta hanketta, ja suurin yksittäinen valtion liikenneinvestointi tulee Lahteen.  Kehätie tuo Lahteen kasvua, uusia investointeja ja työtä. Lahti vahvistuu merkittävänä etelän kasvukeskuksena”, toteaa Grahn-Laasonen.

Lue lisää

Räsäsen kaipuu perheverotukseen on 50-lukulaista

Tiedote 20.8.2014

Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen kauhistelee kristillisdemokraattien puheenjohtajan Päivi Räsäsen kaipuuta perheverotukseen. Räsänen toivoi eduskuntaryhmänsä kesäkokouksessa suunnitellun lapsivähennyksen toimivan askeleena kohti yhteisverotusta.

”Perheverotus on kaipuuta 50-lukulaiseen perhekäsitykseen. Se ohjaisi perheiden valintoja yhden tulonsaajan malliin, jossa pienempipalkkaisempi – eli yleensä nainen – jää kotiin hoitamaan lapsia. Perheverotus olisi tasa-arvon kannalta myrkkyä ja nostaisi myös työn vastaanottamisen kynnystä”, Grahn-Laasonen sanoo.

Lue lisää

Vihdoinkin hyviä uutisia

Forssan Lehti 27.4.2014

Kun hallitus alensi historiallisesti yhteisöveroa, arvostelijoita riitti. Mielet muuttuivat lennosta tällä viikolla, kun teollisuuden hyvät uutiset levisivät. Metsä Groupin Äänekoskelle suunnittelema uusi sellutehdas on investoinnin suuruudessa ihan omaa luokkaansa, metsäteollisuuden historian suurin. Se tuo toteutuessaan Suomeen uutta työtä ja vientituloja ja nostaa kansantuotettamme. Samalle viikolle osui myös uutinen Stora Enson 110 miljoonan euron investoinnista Varkauden-tehtaalle.

Lue lisää

Mistä Forssan seudulle uutta työtä?

Forssan Lehti 15.2.2014

Asennemuutos. Tästä se kaikki lähtee. Kaupunki tai kunta ei voi työpaikoiksi muuttua, vaan uusi työ syntyy jo olemassa oleviin ja uusiin yrityksiin yksityiselle sektorille. Jotta yritykset kokisivat Forssan seudun seudun houkuttelevana, meidän on oltava sellaisia – aloitteellisia, aktiivisia ja positiivisia.

Osaamista. Työt syntyvät tällä hetkellä pieniin ja keskisuuriin, ketteriin yrityksiin, jotka ovat ajassa kiinni, pystyvät reagoimaan nopeasti ja kilpailemaan osaamisella. Osaaminen taas syntyy koulutuksesta. Meidän on turvattava hyvät koulutusedellytykset ja sitä kautta työvoiman saatavuus. HAMK:n toimipiste on toistaiseksi turvassa uuden toimiluvan myötä, mutta koko ajan on oltava tuntosarvet pystyssä. Toisella asteella tarvitsemme lisää tehoja ja yhteistyötä FAI:n ja Faktian fuusion kautta.

Lue lisää

Vauhtia talouden tasapainottamiseen

Forssan Lehti 25.11.2013

Niin se aika vaan kuluu, että hallituksessa valmistaudutaan jo kauden puolivälitarkasteluun. Kevät tulee olemaan otollista aikaa isoille päätöksille, sillä vaaleja ei ole näköpiirissä, ministerit ovat ottaneet hallinnonalansa haltuun ja monet vaalikauden alussa asetetut työryhmät ovat tuottaneet esityksiä. Kun hallitusohjelma puolitoista vuotta sitten kasattiin tyrskyisissä tunnelmissa, Säätytalolla ei päästy kuuden puolueen kesken aitoon yksimielisyyteen siitä, mitä uskalletaan odottaa kasvulta. Tosiasiat jäivät joissain puolueissa tunnustamatta. Onneksi hallituksen ohjelmaan kirjattiin Kokoomuksen vaatimuksesta perälautakirjaus, jota sittemmin on jo käytetty.

Lue lisää

Rohkeus riitti, Suomi nousee

Forssan Lehti 1.9.2013

Puheet siitä, että Suomessa ei osattaisi tehdä päätöksiä, voidaan nyt unohtaa. Hallitus yllätti opposition, median ja oikeastaan ihan kaikki julkistamalla paketin rakenneuudistuksia, joilla paikataan julkisen talouden noin yhdeksän miljardin euron kestävyysvaje.

Suomen tilanteen vakavuutta on verrattu 90-luvun lamavuosiin, jotka valitettavan hyvin täällä Lounais-Hämeessäkin muistamme. Tämä viikko toi rutkasti lisää luottamusta ja uskoa tulevaan. Suomi selviää, syntyy uutta työtä ja palaamme kasvu-urille.

Lue lisää

Kasarit vs. konkarit

Forssan Lehti 21.7.2013

Tällä viikolla kohtasivat kasarit ja konkarit. Kasareita olemme me eduskunnan 80-luvulla syntyneet kansanedustajat, meitä on yhteensä kymmenen. Konkarit eivät juuri esittelyjä kaipaa: Tarja Halonen, Erkki Liikanen, Ilkka Suominen, Mauri Pekkarinen, Eeva Kuuskoski, Matti Ahde, Ilkka Kanerva ja Esko-Juhani Tennilä.
Haastoimme Porin SuomiAreenassa konkarit keskusteluun. Tämä kohtaaminen olikin ihan ainutlaatuinen; koko Areenan suosituin ja seuratuin keskustelu.

Kysyimme, miten hyvinvointivaltio syntyi ja mikä meni pieleen, kun silti niin moni voi pahoin. Pohdimme Suomen ulkopolitiikan suurta tarinaa YYA-Suomesta EU-Suomeen ja osaksi globaalia maailmaa. Hämmästelimme sitä tutkijan väitettä, että aluepolitiikka maksaa Suomelle 30 miljardia euroa vuodessa. Lopuksi ihmettelimme politiikan muuttunutta toimintakulttuuria: kosteista kabineteista ja hyvä veli –verkostoista maratoonaaviin virka-aikaministereihin ja sosiaalisen median murrokseen.

Lue lisää

Neljän sukupolven Suomi

Forssan Lehti 24.6.2013

Nykyisin ei ole ollenkaan tavatonta, että elossa on yhtä aikaa neljä sukupolvea. Se – eliniän pidentyminen – on rikkautta, joka muuttaa Suomea.

On arvioitu, että vuonna 2026 enää alle 40 prosenttia suomalaisista käy töissä. Tämä vähemmistö vastaa silloin paitsi oman, myös yli puolen väestön hyvinvoinnin kustantamisesta.

Tarvitaan melkoisia tuottavuusharppauksia, jos ajattelemme nykyisen – tai korkeamman – elintason olevan silloin mahdollinen. Toinen vaihtoehto on lisätä tehdyn työn määrää ja jakaa vastuuta uudella tavalla.

Lue lisää