Tag Archive: Sote-uudistus

Kimurantti sote pitäisi saada valmiiksi

Forssan lehti 1.3.2015

Kimurantti, viheliäinen juttu tämä sote. Luulen, että aika moni on jo pudonnut kärryiltä ja menettänyt mielenkiintonsa. Tehdään kauheasti, valmista tulee – ja yhtäkkiä ollaankin taas alkupisteessä. Hallitusta tästä sote-sopasta ei voi syyttää, sillä oppositio on mukana parlamentaarisessa valmistelussa. Alkaa olla poliittisen järjestelmän uskottavuuden kannalta viimeinen hetki, että asiassa vihdoin päästäisiin eteenpäin.

Yhtenä syynä vaikeuksiin on perustuslakimme. Sellaista mallia ei tahdo löytyä, joka olisi Suomen perustuslain mukainen. Yksikään malli ei ole toistaiseksi ollut. Aika monilta näiltä ongelmilta olisi vältytty, jos alkuperäinen suunnitelma etenemisjärjestyksestä – kuntauudistus edellä – olisi toteutunut.

Lue lisää

Säästöt kirpaisevat, mutta ne piti tehdä

Hämeen Sanomat 28.3.2014

Helppoja ratkaisuja ei enää ollut. Hallitus oli tehnyt välttämättömiä talouden sopeuttamispäätöksiä – suomeksi leikkauksia ja veronkiristyksiä – aiemmin jo kolme kertaa yhteensä lähes viiden miljardin euron edestä. Jo etukäteen tiedettiin, että tästä kierroksesta tulisi vaikein.

On helppo sanoa, että nyt pitää säästää. Juha Sipilä puhui ennen hallituksen riihtä pokkana seitsemästä, jopa kahdeksasta miljardista kertomatta, miten. Oppositiolta ei samalla tavalla vaadita vastauksia. Hallitus on vastuunkantajan roolissa – sen on vastausten lisäksi kyettävä tekemään.

Lue lisää

Itsenäisyysjuhlan jälkeen

Forssan Lehti 8.12.2013

”Suurimman tunnustuksen ansaitsee oma kansamme, joka tyynenä ja yksimielisenä seisoo suojaamassa kotejamme ja isäimme perintöä kaikkineen, mitä siihen kuuluu. Sille suuruudelle on tehtävä kunniaa ja kiitettävä Jumalaa siitä, että isänmaallamme on sellaiset vartijat”, lausui itsenäisyyspäivän puheessaan presidentti Kyösti Kallio vuonna 1939.

Tuolloin, talvisodan juuri sytyttyä, ei vielä tiedetty – uskallettiinko pelätäkään -, millaisia uhrauksia isänmaan puolustaminen tulisi vaatimaan pieneltä kansalta.

Lue lisää

Varmuuden vuoksi kyllä!

Nykypäivä 24.5.2013

Suomessa asiat ovat lähtökohtaisesti aina ongelmia. Aina joku talvisota menossa. Näin rajusti maamme henkinen tila raastaa suomalaisia yrittäjiä, jotka kertovat kokemuksistaan viikolla julkaistussa kirjassa Taivas+Helvetti.

Joukko kasvuyrittäjiä kampanjoi taannoin epäonnistumisten puolesta. Perustettiin epäonnistumisten päivä, jolloin menestyneet pörssiyhtiöiden toimitusjohtajat kertoivat, mitä yksittäiset epäonnistumiset olivat heille opettaneet. Tarinan opetus oli, että epäonnistumisia tarvittaisiin Suomessa enemmän.

Lue lisää

Tapahtuu juuri nyt: sote-kartat, työtä luova verouudistus, turkistarhaus

Forssan Lehti 17.3.2013

Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden rakenteita hahmotelleet selvityshenkilöt jättävät vihdoin tiistaina esityksensä. Lounais-Hämeen kuntien yhteisenä tahtona on pyrkiä rakentamaan ”sote-alue” nykyisen terveydenhuollon kuntayhtymän ympärille. Se huolehtisi jatkossa terveydenhuollon lisäksi myös sosiaalipalveluista (esim. vanhuspalvelut, lastensuojelu, perhetyö, vammaispalvelut) aiempaa ”leveämmin hartioin”.

Isoja asioita on siis valmisteilla ja hyvässä hengessä vieläpä, vaikka joku joskus paikallisuutisia lukiessa voisi toisinkin luulla.

Lue lisää