Tag Archive: Normitalkoot

Maaseudun investointeihin vauhtia

Mielipide, Maaseudun tulevaisuus 30.3.2015

”Kun suurissa hankkeissa nykyisellään hanke voi joutua käsiteltäväksi kunnan eri viranomaisissa 13 kertaa ja kansalaisilla voi olla tilaisuus lausua siitä 8 kertaa, ei kukaan voi pitää tätä oikeasuhtaisena.” Näin totesi ministeri Lauri Tarasti, joka arviointiryhmän johtajana selvitti pyynnöstäni keinoja lupaprosessien sujuvoittamiseksi.

Ympäristöministerinä olen saanut kuulla jos jonkinlaista tarinaa junnaavista lupa- ja kaavaprosesseista. Tällä hetkellä liian moni investointi ja uuden kasvun alku odottaakin lupajonoissa, samalla kun Suomi kaipaa lisää työtä ja työpaikkoja.

Lue lisää

Sääntelyn purkaminen etenee – on muuten saatu aikaan!

Nykypäivä 27.2.2015

”Te vain puhutte, ette saa mitään aikaan”, usein sanotaan. Herätimme kansanedustaja Lasse Männistön kanssa toissa elokuussa keskustelun sääntelyn purkamisesta. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Yhtäkkiä ylisääntely on noussut muidenkin puolueiden puheisiin – ja erittäin hyvä niin.

Puhe ei kuitenkaan riitä, teot ratkaisevat. Tultuani nimitetyksi ympäristöministeriksi käynnistin työn hitaiden ja kasvua jarruttavien lupaprosessien vauhdittamiseksi. EK:n arvion mukaan lupaprosesseissa on jumissa arviolta 3-4 miljardin euron edestä investointeja. Meillä ei ole – erityisesti taloudellisesti vaikeina aikoina – pitkiin odotusaikoihin varaa, vaan investoinnit täytyy saada liikkeelle tuomaan Suomeen uutta työtä.

Lue lisää

YM tiedottaa: Hajajätevesilainsäädännön lievennysten valmistelussa kuuluu nyt paikallinen ääni

Tiedote 17.2.2015

Haja-asutusalueiden jätevesilainsäädäntöön tehtävien lievennysten valmistelu etenee. Tavoitteena on kohtuullistaa lainsäädäntöä erottelemalla ympäristönsuojelullisesti herkät alueet ja vapauttaa nykyisistä vastuista sellaiset kiinteistöt, jotka eivät sijaitse vesistöjen äärellä tai pohjavesialueilla.

Valmistelutyötä tekemään on nimitetty työryhmä, jossa on vahva edustus haja-asutusalueilta. Tavoitteena on, että esitys haja-asutusalueiden jätevesilainsäädännön muutoksista saadaan jätettyä eduskunnalle tämän vuoden loppuun mennessä.

Lue lisää

YM tiedottaa: Eduskunta hyväksyi lupaprosesseja sujuvoittavan ympäristönsuojelulain uudistuksen

Tiedote 13.2.2015

Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esitykset ympäristönsuojelulain ja maa-aineslain muuttamisesta. Muutos tarkoittaa merkittäviä uudistuksia lupamenettelyjen sujuvoittamiseksi. Uudistuksen arvioidaan vähentävän lupahakemusten määrää noin 20 prosenttia.

”Uudistus sujuvoittaa lupaprosesseja ja karsii turhaa byrokratiaa. Uudistus keventää byrokratiaa muun muassa maatiloilla. Kun luvitus on sujuvaa, siitä hyötyvät kaikki ja talouteen saadaan vauhtia. Sujuvat lupaprosessit ovat myös ympäristön etu. Lupajonoissa odottaa monia ympäristön kannalta hyviä hankkeita”, ympäristöministeri Grahn-Laasonen kertoo.

Lue lisää

Kokoomuksen eduskuntaryhmä normitalkoissa

Blogi 11.2.2015

Tänään ilmestyi Kokoomuksen Eduskuntaryhmän raportti Normitalkoot – järkevämmillä normeilla työtä ja talouskasvua.

Raportissa käsitellään etenkin yritysten hallinnollisen taakan keventämistä ja lupaprosessien sujuvoittamista. Lisäksi raportissa on nostettu esille esimerkkejä rakennusalalta, päivittäistavarakaupasta, apteekkialalta sekä matkailu-, ravintola- ja panimoalalta.

Raportti on erittäin tervetullut puheenvuoro ajankohtaiseen keskusteluun. Nostimme Kokoomuksessa toissa elokuussa teeman poliittiseen keskusteluun. Asia on meille tärkeä. Iloksemme olemme huomanneet, että myös muut ovat heränneet.

Lue lisää

YM tiedottaa: Talous kasvuun biotalouden esteitä purkamalla – Äänekosken pilotin kokemukset käyttöön koko Suomessa

Tiedote 4.2.2015

Biotalous voi nousta Suomen talouden veturiksi, mutta se vaatii lainsäädännöllisten ja lupaprosessien jäykkyyteen liittyvien esteiden purkamista, totesi ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen keskiviikkona Sääntelystä biotalouden edistäjä -hankkeen aloitusseminaarissa.

”Hieno esimerkki lupaprosessien vauhdittamisesta on Äänekosken biotuotetehtaan pilotti. Äänekosken pilotin onnistuneet kokemukset pitää laajentaa koko Suomeen”, ympäristöministeri esitti.

Lue lisää

YM tiedottaa: Ympäristönsuojelulain uudistaminen jatkuu, tavoitteena sujuvoittaa lupakäsittelyä

Tiedote 27.1.2015

Ympäristönsuojelulain uudistuksen kolmas vaihe alkaa. Tavoitteena on edelleen sujuvoittaa lupakäytäntöjä muun muassa karsimalla päällekkäisyyksiä ja ottamalla käyttöön yksinkertaisempia menettelyjä.

”Ympäristönsuojelulain kehittäminen on merkittävä kokonaisuudistus. Suomella ei ole varaa hitaisiin ja jäykkiin lupaprosesseihin ja ylimääräiseen byrokratiaan. Uudistamalla ympäristönsuojelulakia huolehdimme sekä ympäristönsuojelun korkeasta tasosta että toimivasta ja selkeästä luvituksesta ja lainsäädännöstä”, kertoo ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Lue lisää

Uuden vuoden toiveet: ilmastosopimus ja liikettä Suomeen

Itä-Häme 30.12.2014

Vuodesta 2014 minulle jäävät mieleen ainakin Liman ilmastoneuvottelut, cleantech-viennin edistäminen Kiinassa sekä työ paremman sääntelyn puolesta.

Syksyllä, tultuani nimitetyksi ympäristöministeriksi, polkaisimme pääministeri Alexander Stubbin kanssa käyntiin parempaan sääntelyyn tähtäävän työn.

Toivon esimerkiksi, ettei haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen kaltaisia virheitä pääsisi syntymään. Ne vähentävät ihmisten uskoa politiikkaan ihan syystä, ja niiden korjaileminen jälkikäteen on aina vaikeampaa.

Lue lisää

Tekoja, tekoja! Lupabyrokratia kevenee

Forssan Lehti 23.11.2014

Hieno viikko takana! Kansallispuistoverkostomme kasvoi tiistaina, kun eduskunta hyväksyi Teijon kansallispuistolain. Torstaina valtioneuvosto antoi eduskunnalle kauteni suurimman lainsäädäntöpaketin, ympäristönsuojelulain toisen vaiheen. Tästä olen valtavan innoissani. Ympäristölupaprosessien vauhdittaminen etenee!

Uudistus vähentää lupahakemusten määrää arviolta noin 20 prosentilla. Tulee tarpeeseen, sillä pitkät lupaprosessit hidastavat investointeja ja myös ympäristön kannalta tärkeitä hankkeita, kuten uusiutuvan energian ja uusien ympäristöteknologioiden käyttöönottoa. Viime aikoina on kysytty tekojen perään. Tässä yksi sellainen!

Lue lisää

Puhe Biotehtaan vihkiäisjuhlassa Kuopiossa

Puhe Biotehtaan vihkiäisjuhlassa 18.11.2014

Arvoisat kuulijat,

on suuri ilo päästä tänne Kuopioon Biotehtaan vihkiäisjuhlaan. Täällä luodaan sitä tulevaisuuden kasvua, joka perustuu vihreisiin teknologioihin ja resurssitehokkuuteen.

Sen lisäksi, että täällä Kuopiossa on hienoa olla ympäristöministerinä seuraamassa uuden ajan biotehtaan syntyä, täällä on mukava olla myös forssalaisena. Nämä Kuopion laitoksethan urakoi forssalainen Watrec ja operoi Biotehdas Oy, jonka päätoimipiste on Forssassa, jos saan hieman mainostaa kotiseutua.

Lue lisää