Tag Archive: Kokoomus

Suomi, joka voittaa muutoksen pelon

Vaasalaisella taajuusmuuntajateknologialla säästettiin vuorokausi maailman koko sähkönkulutuksesta toissa vuonna. Suomessa on maailman parhaat opettajat ja erinomaiset oppimistulokset. Koululaiset koodaavat syksystä alkaen. Muoniossa on maailman puhtain ilma, monista järvistämme voi juoda. Jo viidesosa korkeakouluopiskelijoista aikoo yrittäjiksi. Suomen metsistä syntyy vaatteita ja lääkkeitä. Nuoret ovat ympäristövastuullisempia kuin vanhempansa. Kapellimestarimme viedään käsistä maailman huippuorkestereihin, vihaiset linnut valloittavat elokuvateattereita.

Lue lisää

Sanni Grahn-Laasonen ehdolle Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi: ”Kokoomukselle luotava yhdessä uusi tarina”

Lehdistötiedote 28.4.2016
Vapaa julkaistavaksi

Hämeen Kokoomus on piirin kevätkokouksessa Hattulassa yksimielisesti asettanut opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen ehdolle jatkokaudelle Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi. Grahn-Laasonen valittiin Kokoomuksen varapuheenjohtajaksi ensimmäisen kerran Lahden puoluekokouksessa kaksi vuotta sitten.

”Haluan kiittää omaa piiriäni tuesta. Kotipiirissäni olen itse kokoomusaktiivina oppinut, mikä voima ja sydän paikallisjärjestötoiminnassamme on”, Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Lue lisää

7557 x kiitos!

Blogi 20.4.2015

Iso, lämmin ja liikuttunut kiitos luottamuksesta. Työ jatkuu vahvalla valtakirjalla, 7557 hämäläisen tuella.

Kiitos tukijoukoille positiivisesta, hyväntuulisesta ja reilusta kampanjasta. Onnea on hieno tiimi.

Kiitollisena,
Sanni

P.S. Jos tahdot postia ja kuulumisia eduskunnasta, laitathan viestiä: sanni.grahn-laasonen@eduskunta.fi.

Suomi ei nouse verottamalla!

Blogi 18.4.2015

Sain tällä viikolla vanhalta koulukaveriltani Facebook-kutsun ”Pieni kapina” -ryhmään. Uteliaisuuttani klikkasin. ”Onko oikeasti niin, että tämä yhteiskunta kestää sen, ettei työnteko kannata, kun tuilla tienaa paremmin”.

Suomalaiset ovat perinteisesti olleet iloisia veronmaksajia. Verohallinto kun kysyi, 95 prosenttia vastaajista koki verojen maksamisen kansalaisten tärkeäksi velvollisuudeksi.

Jossain menee kuitenkin raja, ja nyt tuntuu, että raja on paukkunut. Koskaan ennen – en viime vaaleissa enkä ennen sitä – ole kuullut yhtä paljon kritiikkiä ja turhautumista veroista. Kyse ei ole vain hyvätuloisista, vaan aivan kaikenlaisista työssäkäyvistä suomalaisista kaikenlaisissa ammateissa.

Lue lisää

On rikkaus jäädä suustaan kiinni

Forssan Lehti 12.4.2015

Lapsena meidän perheen sisäinen vitsi oli, että äiti käy kaupassa, koska isältä se vie tunteja. Isä jäi aina suustaan kiinni.

Nyt ajattelen, että elämässä on iso rikkaus jäädä suustaan kiinni. On rikkaus tuntea ja tavata monenlaisia ihmisiä.

Viimeisten viikkojen aikana olen puolueeni varapuheenjohtajana kiertänyt ympäri koko Suomen, kuullut ja nähnyt kaikenlaista. Tärkeintä meistä useimmalle on läheisten ja oma terveys, huoli työpaikoista ja toimeentulosta. Yllättävästi ympäristöasiatkin kiinnostavat, se on ollut ilo. Haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen maalaisjärjen palautus ja luvituksen vauhdittaminen ovat keränneet kiitosta, ne ovat olleet yllättävänkin suuria asioita ihmisille, joita ne koskevat.

Lue lisää

Grahn-Laasonen kävi äänestämässä: Suomi ei nouse jarruttamalla eikä taaksepäin katsomalla

Tiedote 8.4.2015

Ympäristöministeri, Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja hämäläinen eduskuntavaaliehdokas Sanni Grahn-Laasonen kävi tänään äänestämässä ennakkoon Lahdessa Kauppakeskus Triossa. Grahn-Laasonen oli hyväntuulinen ja sanoi suuntaavaansa äänestyskopista takaisin kampanjoimaan.

”Tunnelma vaalikentillä on todella positiivinen ja energinen. Ihmiset ovat tulleet juttelemaan monista aiheista, etenkin jätevesiasetus on puhututtanut”, puolisonsa Arttu Laasosen kanssa äänestämään saapunut ministeri totesi.

Lue lisää

Neljän vuoden tilinpäätös

Forssan Lehti 15.3.2015

Tämä eduskunta äänesti eilen viimeisen kerran. Ovet suljettiin ihan kirjaimellisesti, sillä talo meni remonttiin. Uusi eduskunta onkin pari seuraavaa vuotta evakossa naapurissa, Sibelius-Akatemian salissa. Takana on neljä vuotta hurjan mielenkiintoista, mutta Suomen kannalta haastavaa aikaa. Aika on kulkenut nopeasti, valtavasti on ehtinyt tapahtua.

Kansanedustajana ja Hämeen maakuntavaltuuston puheenjohtajana sain urakoida edunvalvontatyössä. Valtatie kakkoselle neuvottelimme rahoitusta kahteen otteeseen, mikä oli taloustilanne huomioon ottaen erittäin hyvä onnistuminen ja yhteistyön tulos. Sen ansiosta tie leveni, liikenneturvallisuus parani, nopeusrajoitus nousi sataseen ja matka nopeutui. Tästä olen iloinen – ja työ kakkostien eteen jatkuu!

Lue lisää

Kimurantti sote pitäisi saada valmiiksi

Forssan lehti 1.3.2015

Kimurantti, viheliäinen juttu tämä sote. Luulen, että aika moni on jo pudonnut kärryiltä ja menettänyt mielenkiintonsa. Tehdään kauheasti, valmista tulee – ja yhtäkkiä ollaankin taas alkupisteessä. Hallitusta tästä sote-sopasta ei voi syyttää, sillä oppositio on mukana parlamentaarisessa valmistelussa. Alkaa olla poliittisen järjestelmän uskottavuuden kannalta viimeinen hetki, että asiassa vihdoin päästäisiin eteenpäin.

Yhtenä syynä vaikeuksiin on perustuslakimme. Sellaista mallia ei tahdo löytyä, joka olisi Suomen perustuslain mukainen. Yksikään malli ei ole toistaiseksi ollut. Aika monilta näiltä ongelmilta olisi vältytty, jos alkuperäinen suunnitelma etenemisjärjestyksestä – kuntauudistus edellä – olisi toteutunut.

Lue lisää

Kokoomus sitoutuu: Suomesta puhtaiden ja kestävien ratkaisujen edelläkävijä

Blogi 6.2.2015

Pakko sanoa ääneen tämä. Olen aivan hirmu ylpeä Kokoomuksesta, omasta joukkueestani. Kokoomus julkisti tänään strategisen hallitusohjelman, jossa esitimme viisi kärkitavoitetta tulevalle hallituskaudelle.

Aivan erityisen ylpeä olen siitä, että yksi näistä tavoitteista kuuluu: Suomesta puhtaiden ja kestävien ratkaisujen edelläkävijä.

Vastuu ympäristöstä tarkoittaa sitä, että huolehdimme lastemme ja tulevien sukupolvien mahdollisuudesta nauttia puhtaasta maapallosta, sen resursseista ja luonnon rikkaudesta. Ilmastonmuutos on aikamme suurin uhka. Maailmalla luonnonvarat hupenevat, väestö kasvaa ja luonnon monimuotoisuus köyhtyy. Tarvitsemme uusia tapoja luoda kestävää kasvua siten, että ympäristöstä pidetään huolta ja että se jätetään tuleville sukupolville paremmassa kunnossa. Kestävien ratkaisujen tarve kasvaa ja edelläkävijä voittaa tulevaisuuden markkinoilla.

Lue lisää

Suomi tarvitsee suuren lukioremontin

Tiedote 13.11.2014

Kokoomuksen varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen: Suomi tarvitsee suuren lukioremontin

Kokoomuksen varapuheenjohtajan, ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasosen mukaan lukiokoulutus kaipaa tulevalla hallituskaudella suuren remontin, joka uudistaa lukiokoulutusta vastaamaan muuttuvan maailman haasteisiin.

Tänään hyväksytty valtioneuvoston asetus lukion uudeksi tuntijaoksi oli Grahn-Laasosen mukaan askel oikeaan suuntaan, mutta seuraavaksi tarvitaan isompi remontti.

”On mietittävä kokonaan uudelleen, mitä itse asiassa on tulevaisuuden yleissivistys. Tieto- ja viestintäteknologian murros on tasa-arvoistanut kaikenlaisen tiedon saavutettavuutta. Kaiken koulutuksen iso haaste on tulevaisuudessa, miten suomalainen koulutusjärjestelmä onnistuu motivoimaan ja ruokkimaan uteliaisuutta, jotta suomalaiset nuoret hyödyntävät maailman avaamat uudet mahdollisuudet”, Grahn-Laasonen toteaa.

Lue lisää