Tag Archive: Ammattikorkeakoulu

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen avoin kirje yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen johdolle

Suomi on ollut historiassaan monia kertoja vaikeiden tilanteiden edessä. Kun on ollut vaikeaa, on selviytymiskeinoksi aina valittu osaamisen vahvistaminen ja kansan sivistystason nostaminen.

Itsenäisyyden satavuotisjuhlan edellä olemme jälleen tilanteessa, jossa uudistumista kipeästi kaivataan. Vienti on ollut vaikeuksissa seitsemän vuotta. Elinkeinorakenteen vankat kivijalat ovat pettäneet globaalissa, nopeassa muutoksessa. Olemme jäämässä muista jälkeen. Näköpiirissä on vain hidasta kasvua, jos kasvua ollenkaan. Velka kasvaa, samoin työttömyys. Se lisää epävarmuutta ja syö tulevaisuudenuskoa. Koko Eurooppaa koskeva pakolaistilanne on totta myös Suomessa ja muuttaa yhteiskuntaamme pysyvästi.

Lue lisää

Maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta

Insinööri -lehti 20.8.2015

Yhteiskunnan kova muutosvauhti näkyy myös insinöörien työssä. Työnkuvat muuttuvat. Alalle syntyy uusia, lisää luovuutta ja erilaista osaamista vaativia töitä.

Digiaika edellyttää yritysten ja prosessien digitalisointia, teollinen internet tarvitsee osaajia. Herääminen ilmastonmuutokseen taas edellyttää yhä puhtaampia keinoja energiantuotantoon ja kasvava jäteongelma moderneja kiertotalousratkaisuja.

Näiden alojen osaaminen on Suomessa maailman huippua. Menestystarinoiden lomassa olemme saaneet kokea myös raskaita uutisia, viimeisimpänä Microsoftin heinäkuinen päätös irtisanoa Suomessa yhteensä 2 300 työntekijää. Tällaisessa tilanteessa, pitkittyneen taantuman keskellä, Suomen uudistumiskyky punnitaan.

Lue lisää