Tulevaisuus on uteliaiden

SANNI GRAHN-LAASONEN

Olen mukana politiikassa rakentamassa Suomea, joka menestyy maailmalla, on ennakkoluuloton, uskoo osaamiseen ja tulevaisuuteen ja huolehtii myös heikoimmista.

Arvoista puhuttelevin on mahdollisuuksien tasa-arvo – ajatus siitä, että jokainen voisi vaikuttaa oman elämänsä kulkuun. Hyvässä yhteiskunnassa ahkeruus, yrittäminen ja työnteko kannattavat ja niistä palkitaan.

Vastuun ja välittämisen on kuljettava käsi kädessä. Kansanedustajana teen töitä sivistyksen, inhimillisyyden ja kannustavuuden puolesta. Toisaalta ajattelen, että yhteiskunnan ei tarvitse puuttua jokaiseen asiaan ihmisen elämässä.

Tunnen, että olen saanut paljon syntyessäni Suomeen, ja tunnen että siitä seuraa vastuu. Meillä on tehtävä jättää kotimaa ja maailma seuraavalle sukupolvelle vähintään yhtä hyvänä, mieluummin parempana. Tämä on otettava huomioon, puhuttiin sitten ympäristöstä, hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta kuin valtionvelan hoidostakin.

Ilmastosta on voitava puhua myös ilman pelottelua tai vähättelyä

Nuoret kysyvät, miksi poliitikot eivät tee tarpeeksi ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Samaan aikaan viestilaatikkoni täytyy vaatimuksilla ilmastovouhotuksen lopettamisesta. Oma kuusivuotiaani on huolissaan siitä, että mehiläiset katoavat ja sen myötä kukat. Äärimmäisen laidan...

Lue lisää

Jokaiselle lapselle harrastus

Syksy toi harrastuspohdinnat perheiden arkeen: onko meillä rahaa lasten toiveisiin, samoihin harrastuksiin kuin kavereilla? Jaksammeko kuskata vielä yhtenä iltana lisää? Löytyykö kaveri harrastuksiin tai harrastuksista kaveri? Ihan jokaisella lapsella pitää...

Lue lisää

Kauden avaus

Kesällä kohdatessa moni kysyi, miltä nyt tuntuu uusi rooli hallituksen vaihdoksen jälkeen. Lähes viiden vuoden ja 1715 päivän jälkeen kesä teki tässä kohdassa kieltämättä hyvää. Ministerin vastuu harteilla ei ole...

Lue lisää
«
12326
»