Nykypäivä

Sääntelyn purkaminen etenee – on muuten saatu aikaan!

Nykypäivä 27.2.2015

”Te vain puhutte, ette saa mitään aikaan”, usein sanotaan. Herätimme kansanedustaja Lasse Männistön kanssa toissa elokuussa keskustelun sääntelyn purkamisesta. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Yhtäkkiä ylisääntely on noussut muidenkin puolueiden puheisiin – ja erittäin hyvä niin.

Puhe ei kuitenkaan riitä, teot ratkaisevat. Tultuani nimitetyksi ympäristöministeriksi käynnistin työn hitaiden ja kasvua jarruttavien lupaprosessien vauhdittamiseksi. EK:n arvion mukaan lupaprosesseissa on jumissa arviolta 3-4 miljardin euron edestä investointeja. Meillä ei ole – erityisesti taloudellisesti vaikeina aikoina – pitkiin odotusaikoihin varaa, vaan investoinnit täytyy saada liikkeelle tuomaan Suomeen uutta työtä.

Lue lisää

Jos töissä on kivaa, se myös näkyy!

Nykypäivä 7.8.2014

Olen seurannut kesän aikana useamman ystävän kipuilua työelämän kysymysten kanssa. Yksi miettii, jäädäkö statukseltaan hienoon, mutta sisällöllisesti köyhään työhön. Toinen potee työelämärimakauhua pitkän perhevapaan lähentyessä kohti väistämätöntä loppua. Kolmannella on liikaa töitä ja liian vähän muuta elämää. Ehkä kesäloma on antanut ajatuksille aikaa.

Tämän ajan pari-kolmekymppisille mahdollisuuksien paljous, jo sulkeutuneet ovet, epävarmuus, vertailu, suuret odotukset ja työelämän arvaamattomuus taitavat olla sukupolvikokemus.

Lue lisää

Presidentintekijöistä saa olla ylpeä

Nykypäivä 14.3.2014

Kävin katsomassa kohuelokuvan.

Ensin mietin, voiko niin tehdä. On selvää, että materiaali on hankittu epärehellisin keinoin. Kukaan ei kiroile, iloitse, ahdistu, halaa spontaanisti, tuskastu, vitsaile tai röhnötä niin vapautuneesti kameroiden läsnäollessa, ellei ole siinä luottamuksessa, että materiaali ei ole päätymässä ilman kontrollia huoneesta ulos.

Itse elokuvasta voi jokainen siinä esiintyvä ja myös jokainen Kokoomusta symppaava olla ylpeä. Se paljastaa sen, minkä toki jo tiesimmekin. Meillä on erinomainen, ammattimaisesti johdettu vaalikoneisto. Elokuva todistaa, että näillä rautaisilla – myös tosi hauskoilla ja sympaattisilla – ammattilaisilla oli oikea analyysi Pekka Haavistosta vaalien yllättäjänä. He tunnistivat Sauli Niinistön vahvuudet, halusivat palavasti hänen voittoaan ja läpivalaisivat – kuten pitääkin – myös ehdokkaan heikkoudet.
Mitään suuria paljastuksia ei ole. Se on ehkä jopa yllätys.

Lue lisää

Tonttikauppa ei uhkaa isänmaata

Nykypäivä 3.1.2014

Epäluuloa, pelkoa, populismia. Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd) puhuu lempiaiheestaan. Sillä hän nousi eduskuntaan 2007: vastustamalla venäläisten tontti- ja kiinteistökauppoja.

Ilta-Sanomien kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista ei pidä siitä, jos venäläinen ostaa talon naapurista. Mahdollisesti juuri siksi 101 kansanedustajaa on allekirjoittanut lakialoitteen, jolla halutaan kieltää EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta tontti- ja kiinteistökaupat.

Vaikea kuvitella, että juuri ketään häiritsee, jos amerikkalainen tai kanadalainen ostaa Suomen rauhasta kesämökin. Sehän jopa hivelee kansallista itsetuntoa: kaunis luontomme, kaunis isänmaamme, kiinnostaa muitakin. Lakialoite on tehty venäläisiä varten, mutta vain yhdeltä kansallisuudelta kieltäminen olisi – niin – rasismia.

Lue lisää

Irvailut sikseen, hiekkalaatikolla on tilaa

Nykypäivä 9.8.2013

Kesälomahelteillä kohtasivat kasarit ja konkarit, eduskunnan 80-luvulla syntyneet kansanedustajat ja konkarit, jotka eivät juuri esittelyjä kaipaa: Halonen, Liikanen, Suominen, Pekkarinen, Kuuskoski, Ahde, Kanerva, Tennilä. Tämä kohtaaminen oli Porin SuomiAreenan suosituin ja seuratuin keskustelu.

Haastoimme hyvinvointivaltion synnystä ja siitä, mikä meni pieleen, kun silti niin moni voi pahoin. Pohdimme Suomen ulkopolitiikan suurta tarinaa YYA-Suomesta EU-Suomeen ja osaksi globaalia maailmaa. Hämmästelimme, onko viisautta vai sulaa hulluutta, jos aluepolitiikka maksaa Suomelle 30 miljardia euroa vuodessa. Ruodimme politiikan muuttunutta toimintakulttuuria: kosteista kabineteista ja hyvä veli -verkostoista maratoonaaviin virka-aikaministereihin ja sosiaalisen median murrokseen.

Lue lisää

Varmuuden vuoksi kyllä!

Nykypäivä 24.5.2013

Suomessa asiat ovat lähtökohtaisesti aina ongelmia. Aina joku talvisota menossa. Näin rajusti maamme henkinen tila raastaa suomalaisia yrittäjiä, jotka kertovat kokemuksistaan viikolla julkaistussa kirjassa Taivas+Helvetti.

Joukko kasvuyrittäjiä kampanjoi taannoin epäonnistumisten puolesta. Perustettiin epäonnistumisten päivä, jolloin menestyneet pörssiyhtiöiden toimitusjohtajat kertoivat, mitä yksittäiset epäonnistumiset olivat heille opettaneet. Tarinan opetus oli, että epäonnistumisia tarvittaisiin Suomessa enemmän.

Lue lisää

Alkoholilla osuutta asiaan

Nykypäivä 19.4.2013

Sen olen aina tiennyt, että meillä on kansallinen alkoholiongelma, josta on vaikea puhua. Mutta että siitä ei puhuta edes tilastoissa? Suomessa nimittäin kukaan ei ole virallisesti työkyvytön alkoholin takia. Sen sijaan huolestuttavan moni suomalainen on masentunut. Työkyvyttömiä masentuneita on yhä enemmän. Noin 25 000 suomalaista jää pysyvästi eläkkeelle vuosittain työkyvyn menetyksen takia. Mielenterveysongelmat ovat yleisin syy. Kaikkiaan noin 260 000 suomalaista on työkyvyttömyyseläkkeellä. Neljäsosassa diagnooseista vuonna 2011 oli kyse masennuksesta.

Lue lisää

Koulutusvienti kompastelee kotimaisiin esteisiin

Nykypäivä 15.3.2013

Suomalaista osaamista myydään maailmalle paperikoneina, kännyköinä, vihaisina lintuina, vedenpuhdistamoina. Maailmantähdet jonottavat suomalaisen Sakari Oravan vastaanotolle Turkuun operoimaan akillesjänteensä. Ilahdumme, kun astumme lomareissuilla Koneen hissiin.

Tähtäämme monilla aloilla maailman parhaiksi, mutta kilpailu on kovaa. Osuutemme maailmanmarkkinoista, eli vientimme, on supistunut. Hukattuihin mahdollisuuksiin ei olisi nyt varaa.

Hyvistä yrityksistä, puheista ja valtuuskunnista huolimatta emme ole onnistuneet vieläkään myymään maailmalle kunnon mittakaavassa sitä, missä olemme monia muita edellä. Emme ole onnistuneet kaupallistamaan suomalaisen osaamisen ydintä, koulutusta.

Lue lisää

Presidentti myy Suomea maailmalle

Nykypäivä 8.2.2013

Suomi tarvitsee edelleen presidentin. Arvojohtajan kotikentälle ja ”myyntitykin” maailmalle. Kumpikaan rooli ei ole vähäinen.

Presidentin valtaoikeuksista herää keskustelu tämän tästä. Joku aina pahoittaa mielensä viran puolesta tai ihan vakavissaan, jos presidentti lipsahtaa puhumaan asiasta, joka ei suoraan ole hänen vallassaan. Välillä ollaan valmiita lakkauttamaan koko instituutio turhana, vaikka ei ole vuottakaan siitä, kun kansa äänestämällä osoitti sen tärkeyden.

Lue lisää

Mitä sitten, kun lapset kasvavat isoiksi?

Nykypäivä 23.11.2012

Viikon uutisvirrasta poimittua: Suomalaiset nuoret naiset tekevät vähemmän töitä kuin 1980-luvulla. Miten annoimme tämän tapahtua, siskot?

Suomalaisella yhteiskunnalla on paljon tasa-arvosaavutuksia, mutta pienten lasten hoivassa olemme kaukana siitä. Erilaisten tasa-arvobarometrien mukaan 90 prosenttia naisista ja miehistä on sitä mieltä, että miesten tulisi osallistua nykyistä enemmän lastensa hoitoon ja kasvatukseen. Jos mitataan perhevapaiden jakautumista, teoissa tämä ei näy. Vanhempainvapaalle jää isistä alle neljä prosenttia, jos isäkuukautta ei lasketa. Kotihoidontuella kitkuttelevia isiä saa todella hakea. Olemme perhevapaiden jakautumisen suhteen tasa-arvoisia 200 vuoden päästä, jos näillä kehityskäyrillä jatketaan. Kyse ei ole yksin perhevapaista, vaan kodin rooleista laajemminkin. Myös kotityöt jakautuvat tasaisemmin niissä perheissä, joissa myös mies osallistuu lasten hoivaan.

Lue lisää