Forssan Lehti

Mitä ihmettä, onnistuiko tämä hallitus?

Forssan Lehti 14.4.2013

Hallitus sekoilee osinkojen kanssa, sote-uudistus on farssi, ministerit ovat toistensa kimpussa ja lohistakin on saatu aikaan kunnon soppa. Uutisia seuratessa on varmasti yhdelle jos toisellekin tullut olo, että tämä hallitus ei onnistu missään. Kuuden puolueen sekametelinen kimppa, jolta puuttuu yhteinen visio, ideologinen liima ja jossa kukaan ei haluaisi olla mukana. Tulokset ovat sen mukaisia, vai kuinka?

Vilkaistaan nyt kuitenkin, mitä kehysriihessä tulikaan päätettyä. Tärkein etukäteen asetettu tavoite oli panostaa suomalaiseen työhön. Tiedettiin, että tarvitsemme Suomeen uusia työpaikkoja, uutta yrittäjyyttä, uutta kasvua, parempaa kilpailukykyä ja potkua nikottelevaan vientiin. Jos ei ole työtä, hyvinvointimme hiipuu – myös täällä Lounais-Hämeessä.

Lue lisää

Tapahtuu juuri nyt: sote-kartat, työtä luova verouudistus, turkistarhaus

Forssan Lehti 17.3.2013

Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden rakenteita hahmotelleet selvityshenkilöt jättävät vihdoin tiistaina esityksensä. Lounais-Hämeen kuntien yhteisenä tahtona on pyrkiä rakentamaan ”sote-alue” nykyisen terveydenhuollon kuntayhtymän ympärille. Se huolehtisi jatkossa terveydenhuollon lisäksi myös sosiaalipalveluista (esim. vanhuspalvelut, lastensuojelu, perhetyö, vammaispalvelut) aiempaa ”leveämmin hartioin”.

Isoja asioita on siis valmisteilla ja hyvässä hengessä vieläpä, vaikka joku joskus paikallisuutisia lukiessa voisi toisinkin luulla.

Lue lisää

Seuraavat kolme viikkoa ratkaisevat

Forssan Lehti 3.3.2013

Hallitus kokoontui torstaina ”puoliväliriiheen” päivittämään ohjelmaansa. Tavoitteena on jäljellä olevan kahden vuoden aikana nostaa Suomen talous kestävämmälle uralle, lisätä työn määrää ja saada aikaan uutta kasvua.

Kolme seuraavaa viikkoa ratkaisevat. Kehysriihessä 21. maaliskuuta linjataan konkreettiset keinot, joilla tavoitteisiin päästään. Tässä esimakua, mitä on tulossa.

Tärkeintä on kasvu. Hallitus on sitoutunut siihen, että teollisuutta ei enää rasiteta uusilla kustannuksilla eikä sääntelytaakalla. Luvassa on veroratkaisuja, jotka tukevat yritysten kasvua. Tarvitsemme yhteisöveron tuntuvan kevennyksen helpottamaan erityisesti vaikeuksissa olevia vientialoja, joista Suomi elää ja hengittää. Erikseen on sovittu myös, että pk-yritysten kasvun edellytyksiä parannetaan, sillä tosiasia on, että pienissä ja keskisuurissa yrityksissä on suurin toivomme uusista työpaikoista. Tämä on tärkeä signaali myös lounaishämäläisille yrittäjille. Kehysriiheen valmistellaan myös lisätoimia, joilla torjutaan tehostetusti harmaata taloutta. Yksi parhaista lääkkeistä siihen olisi palauttaa kotitalousvähennys entiselle tasolleen, sillä se paitsi kitkee pimeää työtä, myös kannustaa kotitalouksia työllistämään remonttimiehiä, siivoojia, lastenhoitajia ja muita alojensa osaajia.

Lue lisää

Oletko valmis maksamaan satasen rauhasta?

Forssan Lehti 17.2.3013

EU:n tulevan seitsemän vuoden budjettikehyksistä leimahti taas se perinteinen kiista: kuinka paljon EU meille maksaa ja saadaanko varmasti tarpeeksi takaisin? Jäsenyyden hintalappu on noin prosentti BKT:sta. Vähän yli satanen per suomalainen vuodessa. Kärjistetysti, mutta kiinnostavasti on tällä viikolla esitetty, että EU maksaa meille vähemmän kuin Yleisradio. Jokainen voi miettiä, onko se liikaa, liian vähän vai sopivasti. Mitä sinä olet valmis maksamaan 60-vuotisesta rauhasta Euroopasta tai siitä, että yrityksemme saavat toimia maailman suurimmilla sisämarkkinoilla, ihmiset saavat liikkua vapaasti, nuorilla on loistavat kansainvälistymismahdollisuudet ja niin edelleen?

Lue lisää

Kuria ja kunnioitusta koulumaailmaan

Forssan Lehti 3.2.2013

Maalaisjärjellä ei voi käsittää, miksi laki kieltää opettajaa takavarikoimasta oppilaan repusta linkkuveitsen tai soivan kännykän. Opettaja ei voi määrätä nurkan takaa kärähtäneelle alaikäiselle jälki-istunnossa lisätehtäviä tupakoinnin terveyshaitoista.

Oppilasta ei myöskään voi velvoittaa siivoamaan jälkiään tai korjaamaan rikottua. Oppilasta ei saa ”retuuttaa” luokasta ulos, vaikka hän tekisi mitä, ellei paikalla ole toista aikuista ”todistajana”.

Lue lisää

Uuden valtuuston 535 haastetta – ja enemmän!

Forssan Lehti 20.1.2013

Tällä viikolla paljastui, että kunnilla on 535 lakisääteistä tehtävää ja 974 tehtäviin kuuluvaa velvoitetta. Huh, se on paljon! Tekemistä riittää Lounais-Hämeen uusille valtuustoille, että niistä kaikista kunnialla selvitään.

Kukaan ei tiettävästi ole aiemmin laskenut kuntien tehtäviä. Niitä on vain lisätty yksi toisensa perään 1970-luvulta tähän päivään. Usein puhutaan hyvinvointivaltion alasajosta, mutta tämä todistaa ihan muuta. Viimeksi lisäsimme kuntien velvollisuuksia eduskunnassa muun muassa säätämällä heinäkuussa voimaan astuvan vanhuspalvelulain.

Lue lisää

Vastaantuloa ihan jokaiselta

Forssan Lehti 6.1.2013

Kuka sanoo tuntuu usein merkitsevän enemmän kuin mitä sanoo. Presidentti Niinistö pyysi palkanalennusta ja sai kiitokseksi arvailuja motiiveistaan. Totta on, ettei hänen eleellään ole mitään suoraa merkitystä kansantalouden kannalta. Mitä siitä, vaikka teko tuntuisi kosivan kansaa. Ei ole vaaleja näköpiirissä eikä hänen olisi ollut pakko. Niinistö luopuu omasta saavutetusta edustaan. Hänen ei olisi ollut pakko tehdä niin, mutta hän teki, koska haluaa johtaa esimerkillä edestä.

Lue lisää

Joululahjarahaa ja -rauhaa

Forssan Lehti 23.12.2012

Eduskunta jakaa vuoden lopussa ”joululahjarahaa”, eli hyväksyy tyypillisesti noin 50 miljoonan euron edestä lisämenoja hallituksen laatiman budjettiesityksen päälle. Painopisteitä olivat tänä vuonna talous ja työllisyys sekä lasten, nuorten ja veteraanien hyvinvointi. Turvasimme Suomen itsenäisyyden 95-vuotisjuhlavuoden kunniaksi veteraanien oikeuden kuntoutukseen ja myönsimme niin sanottua Kaste-rahaa lastensuojelun kehittämiseen.

Seutukunnan kannalta herkullinen päätös oli perusväylänpitoon lisätty yhdeksän miljoonaa euroa. Eduskunnan hyväksymässä valtiovarainministeriön mietinnössä on mainittu vain kaksi valtatietä nimeltä, ja toinen niistä on meille tärkeä valtatie 2. Ratkaisun perusteena olivat elinkeinoelämän tarpeet ja liikenneturvallisuus. Torstaina äänestimme suuressa salissa sen puolesta, että kakkostie tulee saamaan ensi vuonna kahden miljoonan euron rahoituksen. Se on erittäin tärkeä pohjapotti ja ”jalka oven väliin”, kun ensi vuonna jatkamme seutukunnan tärkeiden tiehankkeiden lobbaamista. Rahoille olisi ollut monta muutakin ottajaa ja etenkin kun vallitsevan taloustilanteen haasteellisuus otetaan huomioon, saamme olla iloisia tästä onnistumisesta yhteistyössä ja edunvalvonnassa. Forssan seudun ääni kyllä kuuluu, kun huudetaan yhteen ääneen. Päätös on vahva signaali myös hallitukselle ja Liikenneviraston uudelle johdolle, että eduskunta haluaa kakkostien kehittämiseen panostettavan jatkossakin.

Lue lisää

Hyvästi Papandreou ja Berlusconi!

Forssan Lehti 13.11.2011

Presidentinvaalien kärkiehdokkaat kohtasivat torstaina ensimmäisessä tv-väittelyssä. Niinistö, Lipponen, Väyrynen ja Soini päästivät toisensa aika helpolla. Unista ja hidasta jutustelua. Onneksi on vielä viikkoja jäljellä kasvattaa kunnon vaalikuumetta, sillä ehdokkaiden välillä on eroja. Tietojeni mukaan ehdokkaista suurin osa poikkeaa kiertueillaan myös Lounais-Hämeessä, joten täälläkin päästään vertailemaan kandidaatteja ihan livenä.

Euroopan taloudellinen tilanne noussee vaalikeskustelun ykkösaiheeksi, vaikkei presidentillä kriisin hoidossa tai ylipäätään EU-politiikassa juuri muodollista valtaa olekaan. Kovin hyvältä ei tilanne Euroopassa näytä. Komissio alensi ensi vuoden kasvuennustetta EU-alueella 1,8 prosentista puoleen prosenttiin. Toteutuessaan se tarkoittaa taantumaa. Kasvu pysähtyy ja voi kääntyä jopa pakkaselle. Komission varapuheenjohtajaksi ylennetty talouskomissaari Olli Rehn kehotti Eurooppaa heräämään tähän todellisuuteen.

Lue lisää