Kansa haluaa vaikuttaa suoraan

Terapiatakuu, lentovero, kannabis, peliautomaatit. Tuskin arvattiin, kun kansalaisaloite tuli perustuslain muutoksen myötä mahdolliseksi 2012, kuinka suosituksi tämä agendan asettamisen ”ohituskaista” tulisi.

Kansalaisaloite tulee eduskunnan käsittelyyn, jos 50 000 allekirjoittajan raja täyttyy. Suomalaiset ovat ottaneet omakseen uuden suoran mahdollisuuden tuoda eduskuntaan aloitteita ohi puolueiden ja perinteisen lainsäätämisjärjestyksen.

Vaikka kansalaisaloitteista on tähän mennessä lopulta hyväksytty eduskunnassa vasta kaksi, on hylätyilläkin arvoa. Ne pakottavat poliitikot kertomaan mielipiteensä. Ja sehän on hyvä! Tässä minun kantani aloitteisiin, joista eduskunta pian päättää.

Lentoveroa ei pidä säätää pelkästään Suomeen. Suomi voisi aktiivisemmin EU-puheenjohtajamaana ajaa EU-tason ratkaisua. Globaali lentovero olisi toki sitäkin parempi vaihtoehto.

Kannatan terapiatakuuta ja äänestän sen puolesta eduskunnassa. Suomi ei auta tarpeeksi ajoissa nuoria, joiden mieli särkyy. Jonon pituus terapiaan riippuu siitä, missä päin Suomea sattuu asumaan. Mielenterveysongelmat kuormittavat erikoissairaanhoitoa, kun ennaltaehkäisevät ja perustason palvelut eivät ole kunnossa. Terapiatakuu ei saa jäädä sote-uudistuksen jalkoihin. Se voitaisiin säätää heti, jos tahtoa on!

En halua laillistaa kannabista enkä edes poistaa sen käytön rangaistavuutta. Nuoriso juo alkoholia vähemmän kuin vanhempansa aikoinaan, mutta huumemyönteisten asenteiden kasvu pelottaa. Vaikka rangaistavuuden poisto ei automaattisesti tekisi huumeista laillisia, viesti olisi kutakuinkin sama. Dekriminalisaatio myös vaikeuttaisi poliisien pääsyä myyjien jäljille. Suomi ei tarvitse yhtään enempää päihteitä.

Peliautomaatit kieltävä kansalaisaloite ei ole kerännyt vielä tarpeeksi nimiä, mutta koska tästäkin on jo kysytty: kieltämisen sijaan pitää keskittyä tiukemmin rahapeliongelmien ehkäisyyn. Pidän hyvänä automaattien vähentämistä ja pakollista tunnistautumista, joka tulee voimaan kaupoissa ja huoltoasemilla 2021 mennessä. Veikkauksen tulevaisuudesta tarvitaan kokonaiskuva, jossa on huomioitava monopolin tulevaisuus, pelihaittojen ehkäisy ja järjestöjen kestävä rahoitus.

Kansalaisaloite on yksi väylä aloitteille, mutta edelleen kannattaa kokeilla myös perinteistä: yhteydenotto oman alueen kansanedustajaan on hyvä tapa vaikuttaa.

Sanni Grahn-Laasonen

Kirjoittaja on lounaishämäläinen kansanedustaja ja kuntapäättäjä (kok).

(Julkaistu: Forssan lehti 3.11.2019)


« »