Luottamus politiikkaan palaa vain teoin

Tein joulun välipäivinä patikointimatkan Kolille. Siellä turistit haukkoivat henkeään satumaisen valkoisissa kansallismaisemissa ja tankkasivat puhdasta ilmaa. Paluu Etelä-Suomen loputtomaan marraskuuhun muistutti ainakin siitä, että me suomalaiset tuskin haluamme valkoisten talvien jäävän pysyvästi lapsuusmuistoihin.

2020-luvun suuria kysymyksiä Suomen politiikassa ovat hyvinvointivaltion kestävyyden turvaaminen ja vastuu ympäristöstä.

Viime vuosi päättyi politiikassa Posti-sotkuun ja hallituksen kaatumiseen. Demarit nappasivat vaalivoiton ylimitoitetuilla lupauksilla hoitajista ja eläkkeistä. Viimeisimmät käänteet politiikassa ovat heikentäneet ihmisten luottamusta politiikkaan.

Puolustukseksi on sanottava, että politiikan tekemisestä on tullut vaikeampaa. Puoluekenttä on sirpaloitunut. Viestintä on muuttunut hurjan nopeaksi. Populismin ja uusien liikkeiden nousu ja vahvojen johtajien ihannointi ovat tuttuja trendejä maailmalta.

Helposti käy niin, että houkuttaa kertoa pelkät hyvät uutiset ja siirtää ikävistä asioista päättämisen ”ensi keväälle” ja laskun maksamisen seuraaville hallituksille tai sukupolville.

Kevät kuitenkin lähestyy nyt, siitä kertovat valoisammat aamut. Hallitus on luvannut työllisyystekoja, ilmastotekoja ja tekoja julkisen talouden saattamiseksi tasapainoon.

Olemme oppositiossa esittäneet keinoja ja lupaamme tukea vaikeitakin päätöksiä. Teot olisivat paras – ja ainoa – keino palauttaa ihmisten usko politiikkaan.

Hallitus voisi yllättää positiivisesti esimerkiksi toteuttamalla naisten työllisyyttä vahvistavan perhevapaauudistuksen, karsimalla ympäristölle haitallisia yritystukia ja uskaltamalla lisätä paikallista sopimista. Tutkimukseen ja uuden luomiseen on pystyttävä investoimaan enemmän niin yksityisissä yrityksissä kuin korkeakouluissa. Ulkomaisten osaajien ja kansainvälisten opiskelijoiden lupaprosessit on saatava nopeammiksi.

Pelkkä palkkatuen kehittäminen ja kuntakokeilut eivät riitä nostamaan Suomen työllisyyttä Pohjoismaiselle tasolle. Uskon, että hallituskin tietää tämän. Kokoomus esitti ennen joulua vaihtoehtobudjetissaan keinot, joilla Suomeen syntyisi 60 000 uutta työpaikkaa. Niitä saa vapaasti lainata.

Toivon, että uusi vuosikymmen on edellistä optimistisempi. Suomen tulee olla maailmalle ja uudelle avoin, kansainvälinen maa. Voimme yhä viedä osaamistamme ja tasa-arvoisen pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan mallia maailmalle. Teknologinen osaamisemme voi olla tuottamassa ratkaisuja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen ja muihin ympäristöongelmiin. Lahti pääsee näyttämään mallia koko Euroopalle ympäristöpääkaupunkina ensi vuonna. Ylen tuore kysely osoitti, että vain prosentti suomalaisista on sitä mieltä, ettei ilmastonmuutosta tarvitse hillitä.

Uusi vuosikymmen on mahdollisuus muuttaa myös sitä, miten toisemme kohtaamme. Kiltteys ja hyvät käytöstavat palaavat. Ei anneta rumasti sanomisesta tulla normaalia, vaan palautetaan kunnioitus niin sosiaaliseen mediaan kuin politiikkaankin.

 

Sanni Grahn-Laasonen
Kirjoittaja on Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja hämäläinen kansanedustaja.

(Julkaistu: ESS 11.1.2020)


« »