Me teimme sen: Lahti on nyt yliopisto- ja korkeakoulukaupunki!

Lahdella on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus nostaa vetovoimaansa ja profiloitua yliopisto- ja korkeakoulukaupunkina, hämäläinen opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Hän luonnehtii LUT-konsernin syntyä, Lahden uutta yliopistokaupunkistatusta ja kahden ammattikorkeakoulun fuusiota historialliseksi ja aivan poikkeukselliseksi profiilinnostoksi.

”Kuluneella hallituskaudella teimme Lahdesta yliopistokaupungin! Tulevalla kaudella tätä työtä pitää jatkaa: lisää vetovoimaa, opiskelijavuosia, koulutustason nostamista ja tiiviimpää, ketterämpää yritysyhteistyötä, joka tuo kasvua. Tälle kaikelle on nyt edellytykset, kiitos hyvän yhteistyön”, esitykset nimenmuutoksesta ja korkeakoululakien muutoksesta valtioneuvostolle esitellyt opetusministeri sanoo.

Hän pitää Lahden tulevaisuuden kasvun kannalta ratkaisevana koulutus- ja osaamistason nostamisesta. Se on ollut Lahden yksi kipukohdista.

”Korkeakoulujen ja yrityselämän yhteistyötä on tärkeä vahvistaa. Koulutustason nostaminen on edellytys sille, että Lahti kasvaa! Osaamiseen ja koulutukseen on nyt mahdollista panostaa koko koulutusketjun läpi: varhaiskasvatuksesta yliopistoon”, Grahn-Laasonen sanoo.

Ammattikorkeakoulujen fuusion myötä Lahden ja Saimian ammattikorkeakoulut yhdistyvät LAB-ammattikorkeakouluksi. Muutos vaatii vielä järjestämisluvan muutoksen.

”Tällä kaudella on raivattu esteitä korkeakoulujen väliseltä yhteistyöltä ja tuettu myös taloudellisesti järkeviä rakenneuudistuksia. Tätä rohkeaa työtä suomalaisten korkeakoulujen uudistumiseksi pitää uskaltaa jatkaa myös tulevassa hallituksessa”, Grahn-Laasonen sanoo.

 


« »