Rohkeaa vuotta 2016

Kolumni on julkaistu Forssan lehdessä 3.1.2016

Kun historiaa kirjoitetaan, vuosi 2015 tullaan muistamaan maahanmuuttokriisistä ja terrorismista. Eurooppaan tuli noin miljoona turvapaikanhakijaa, Suomeen yli 30 000. Paikallishistoriaamme kirjataan, että parisataa tuli meille tänne Forssaankin, ja otimme heidät vastaan, vaikka ei se helppo ja yksimielinen päätös ollutkaan.

Pakolaiskriisi kertoo paljon ajastamme. Voimme omalla toiminnallamme vaikuttaa sen seurauksiin, mutta vain pieneltä osaltamme pohjimmaisiin syihin keskinäisriippuvuuksia täynnä olevassa maailmassa.

Poliittisen keskustelun kärjistyminen kertoo tulehtuneesta kulttuurista, jossa suuri maltillinen enemmistö vaikenee ja ääripäät puhuvat kovaa korvat lukossa.

Kriisi horjuttaa Euroopan peruskiviä: ihmisten vapaata liikkuvuutta ja avointa yhteiskuntaa. Maat ovat kantokykynsä ylärajoilla. Euroopan integraatio etenee kriisien kautta, kun maat sopivat esimerkiksi yhteisestä taakanjaosta ja ulkorajavalvonnasta.

Pariisin terrori-isku oli hyökkäys avointa yhteiskuntaa vastaan. Siihen voimme vastata vain kansainvälisellä yhteistyöllä ja suuremmalla avoimuudella. Ylikansallisia ratkaisuja kaipaa myös ilmastonmuutoksen torjuminen. Siihen liittyikin vuoden toivonpilkahdus. Pariisissa solmittu maailmanlaajuinen ilmastosopimus osoitti, että riittävän vakavan paikan tullen maailmassa on kykyä sopia myös mahdottomalta tuntuvasta.

Forssan seudulle vuosi 2016 tulee olemaan tärkeä vuosi. Se on vuosi, jolloin Suomeen valmistellaan uutta sote-lakia, ja meidän on kyettävä koko maakunnan yhteistyöllä varmistamaan, että palvelumme kehittyvät hyvin.

Meidän tulee seudullisesti löytää yhteistä säveltä ja terästäytyä erityisesti elinkeinopolitiikassa. Rakenteelliset ratkaisut on nyt tehty, on toiminnan aika. Rakennetaan uusia toimintamalleja ja verkostoja. Tehdään kunnon rakenteet seudun elinkeinoelämän, koulutuksen järjestäjien ja erityisesti Luonnonvarakeskuksen ja HAMK:n kanssa osaamisen vahvistamiseksi. Annetaan tuki kasvaville yrityksillemme ja kuunnellaan heitä. Kerrotaan positiivista viestiä Forssan seudulta.

Forssan on kyettävä palveluverkkoa koskeviin ratkaisuihin. Tarvitaan keskustelua, jotta päätökset tuntuvat yhteisiltä. Tarvitaan rohkeutta tehdä ratkaisuja, joissa ei ole viivyttelyn ja odottelun makua, vaan sellaista tekemisen meininkiä, että se näkyy. Parempi aika ei tule odottelemalla, se pitää tehdä. Aika kauan on jo vartoiltu.

Rohkeutta vuodelle 2016.

Sanni Grahn-Laasonen

Kirjoittaja on opetus- ja kulttuuriministeri ja Forssan kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja (kok).