Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen puhe kirkolliskokouksessa

Arvoisa arkkipiispa, hyvät kirkolliskokouksen jäsenet,

Ärade ärkebiskop

Bästa medlemmar i kyrkomötet

Minulla on mieluisa tehtävä tuoda kirkolliskokoukselle valtiovallan tervehdys. Opetus- ja kulttuuriministerinä olen myös kirkollisasioista vastaava ministeri, ja se tehtävä on minulle hyvin innostava ja myös luonnolliselta tuntuva. Seurakuntatoiminta on niin sanotusti ruohonjuuritasolta tuttua, ja istun myös kotikaupungissani Forssassa kirkkovaltuutettuna. Se on antanut eväitä nykyiseen tehtävääni, jota haluan tehdä yhdessä teidän kanssanne tiiviisti yhteyttä pitäen. Tätä tilaisuutta, tämän päivän kohtaamista, olenkin jo odottanut. Monet teistä olette jo tuttuja minulle ennestään, osa on ihan uusia tuttavuuksia.

hyvät kuulijat, bästa åhörare

Kirkko ja seurakunnat ovat olleet tärkeässä roolissa tänä syksynä, kun Suomi on ollut pakolaiskriisin ja turvapaikanhakijoiden määrän kasvun myötä uuden edessä. Kun tilanne oli hyvin akuutti, monissa seurakunnissa tilanteeseen tartuttiin heti ja kyselemättä. Esimerkiksi hätämajoitusta seurakuntien tiloihin on saatu järjestymään jopa muutamien tuntien varoitusajalla. Seurakunnat ovat auttaneet monin eri tavoin, esimerkiksi organisoimalla vaate- ja tukikeräyksiä. Apua ei ole tarjottu vain Suomessa, vaan turvapaikanhakijoita on autettu jo matkalla Euroopan halki. Haluan lämpimästi ja vilpittömästi kiittää teitä kaikkia työstä, jota olette tehneet vaikeassa, yllättävässä tilanteessa.

Nyhetsbilderna av alla asylsökanden som inkvarterats i kyrkorna har också haft en stor symbolisk betydelse. Vi har blivit påminda om att vi som kristna ska hjälpa nödställda i vår närhet. Församlingarna har också haft en viktig roll i att ge frivilliga församlingsmedlemmar en möjlighet att hjälpa. Detta om någonting påminner oss om varför kyrkan finns till.

Te, arvoisat piispat ja muut kirkon edustajat, olette omissa puheenvuoroissanne muistuttaneet toisen asemaan asettumisesta, lähimmäisen auttamisesta ja jakamattomasta ihmisarvosta. Pidän näitä puheenvuoroja hyvin suuressa arvossa tilanteessa, jossa keskusteluilmapiiri on myös kiristynyt. Se miten kovaa kieltä turvapaikanhakijoista on käytetty ja millaisiin vihatekoihin ihmiset ovat pahimmillaan ryhtyneet, vaatii meitä löytämään vastauksia
kysymykseen: miksi? Mitä voimme tehdä, jotta osaisimme elää yhdessä tilanteessa, jossa Suomi pakolaistilanteen myötä pysyvästi muuttuu.

Kirkolla on edelleen suuri merkitys asenneilmapiirin muovautumisessa, niin on ollut historiassa, niin on edelleen. Uskon, että tänäkin päivänä kirkon edustajat voivat viisailla sanoilla ja esimerkin voimalla olla tärkeitä arvovaikuttajia.

Vieraista kulttuureista saapuvien turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen on seurakunnille mahdollisuus toteuttaa kristillistä vieraanvaraisuutta.
Sen osoittavat niin tutkimukset kuin arkikokemuskin, että uusiin ihmisiin on helpompi suhtautua myönteisesti, kun heihin on päässyt tutustumaan. Meidän pitää oppia toisiltamme ja toisistamme. Emme me ihmiset pohjimmiltamme niin erilaisia ole, huomataan. Ja kun yritämme asettua turvapaikanhakijoiden asemaan, voimme kuvitella, kuinka paljon helpompaa heidän on saapua vieraaseen maahan, kun vastassa on ystävällisiä ihmisiä ja mahdollisuus elämän rakentamiseen tyhjästä uudelleen rauhassa.

Seurakuntien tiloissa järjestetyt yhteiset kohtaamiset paikallisten asukkaiden ja turvapaikanhakijoiden välillä lisäävät ymmärrystä ja hyvää kanssakäymistä. Vastakohtien rakentamisella ei luoda niitä hyviä tekoja, joiden kautta maailma väistämättä muuttuu paremmaksi ja turvallisemmaksi paikaksi elää meille kaikille. Nyt jos koskaan tarvitaan tilaisuuksia kohdata. Ajattelen, että Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla on myös sellaista uskonnonlukutaitoa, jota voimme hyödyntää uskontojen välisen vuoropuhelun sanoittajana ja tekijänä.

Pitkään jatkunut taloudellinen epävarmuus ja siitä johtuvat sosiaaliset huolenaiheet ovat lisänneet kirkon yhteiskunnallista roolia. Ihmisten välinen luottamus on kuitenkin säilynyt Suomessa edelleen korkealla tasolla. Suomalaisten arvoja koskevan tuoreen tutkimuksen mukaan protestanttisessa Euroopassa luottamus muihin ihmisiin on kaikkein korkein, erotumme tässä verrattuna muuhun maailmaan. Tasa-arvo, työ ja rehellisyys vahvistavat täällä toisiaan. Protestanttisen uskon arvoperinne auttaa rakentamaan yhteistoiminnan ja luottamuksen perustaa.

Meillä poliitikoilla on paljon vastuuta luottamuksen ilmapiirin ylläpitämisessä ja vahvistamisessa. Kaikki tiedämme, että Suomi on vaikeassa tilanteessa. Politiikalle se asettaa kahdenlaisen haasteen:
samaan aikaan pitäisi kyetä tekemään Suomea uudistavia, kipeitäkin päätöksiä ja toisaalta kyetä tekemään ne tavalla, joka ei jaa maata kahtia tai aseta ihmisiä vastakkain. Ulkopuolisuuden tai merkityksettömyyden kokemusten ei saisi antaa lisääntyä, sillä ne vievät pohjaa myös luottamukselta toinen toisiimme.

Omalla sektorillani opetus- ja kulttuuriministerinä olen huolissani siitä, miten mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuu lastemme ja nuortemme elämässä tänään ja huomenna. Näemme, kuinka huono-osaisuus kasautuu tietyille perheille, kuinka perheiden ongelmat ovat yhä vaikeampia, kuinka lapset alkavat toistaa vanhempiensa tarinaa, olla lastensuojelun asiakkaita jo kolmannessa polvessa. Ja kuinka me emme ole kyenneet rakentamaan hyvinäkään vuosina sellaista hyvinvointiyhteiskuntaa, joka olisi kyennyt katkaisemaan tämän kierteen ja avaamaan näköaloja.

Näen omalla sektorillani haasteita, jotka liittyvät kasvaviin hyvinvointieroihin, koulutuksen periytyvyyteen ja huono-osaisuuden kasaantumiseen. Näemme, kuinka sosiaaliset nousut koulutuksen keinoin ovat pysähtyneet, vaikka mahdollisuudet ovat maailmassa enemmän auki kuin koskaan.

Ratkaisujen vaikeutta lisää pitkään jatkunut vaikea taloudellinen tilanne, jonka seurauksena elämme tulevien sukupolvien velaksi joka päivä ja tiedämme, ettei se ole oikein.

Miten onnistumme tässä vaikeassa ajassa avaamaan näköaloja? Miten onnistumme kannustamaan lapsia ja nuoria eteenpäin, vahvistamaan heidän uskoaan omiin kykyihinsä ja tulevaisuuteen?

Tässä työssä seurakunnilla voi olla iso rooli, sillä te kohtaatte edelleen suuren osan nuorista ikäluokista esimerkiksi rippileireillä ja nuorisotyössä, niin kuin kohtaatte myös perheitä koko elinkaaren ajan ja olette läsnä niin arjessa kuin elämän isoissa käännekohdissa. Olla olemassa siellä jossain voi olla arvokkaampaa kuin kuvittelemmekaan tässä ajassa.

Bästa publik,

En av era viktigaste uppgifter här på kyrkomötet är att besluta om ärenden som gäller lagstiftningen kring kyrkan. Räknar man antalet paragrafer är kyrkolagen en av de mest omfattande lagarna i var lagstiftning. Detta trots att en del av regleringen genom kyrkolagsreformen år 1994 överfördes till kyrkoordningen som kyrkan själv beslutar om.

Kirkkolain laajuudesta ja yksityiskohtaisuudesta johtuu, että varsin pienetkin uudistukset kirkon hallinnossa ja toiminnassa edellyttävät kirkkolain muuttamista. Tänä lyhyenä aikana, jona olen toiminut kirkollisasioista vastaavana ministerinä, eduskunnalle on annettu jo kaksi hallituksen esitystä kirkkolain muuttamisesta. Edellisellä vaalikaudella kirkkolakia muutettiin kahdeksan kertaa. Kirkkolain muuttaminen on kaikkine vaiheineen varsin raskas ja pitkä prosessi.

Kirkolla on pitkälle menevä lainsäädännöllinen autonomia ja yksinoikeus esittää muutoksia kirkkolakiin, jonka eduskunta joko hylkää tai hyväksyy.

Heitän ilmaan ajatuksen, voisiko kirkon piirissä olla hyödyllistä miettiä, ovatko kaikki kirkkolain ja kirkkojärjestyksen säännökset tarpeellisia. Voisiko seurakunnille jättää vielä enemmän vapautta päättää omista asioistaan? Voisivatko säännökset olla vähemmän yksityiskohtaisia siten, että säännöksen soveltaja voisi joustavammin valita kyseiseen tilanteeseen sopivan toimintatavan? Voitaisiinko nojautua enemmän yleissäännöksiin ja yleislakeihin? Voitaisiinko kirkon autonomiaa vahvistaa ja reagointikykyä parantaa keventämällä kirkkolakia ja siirtämällä sääntelyä kirkkolaista kirkkojärjestykseen?

Muun muassa näitä asioita on mahdollista pohtia, jos niin haluatte.

Ärade publik,

Med dessa tankar framför jag statsrådets hälsning till kyrkomötet och önskar er alla kraft och visdom i ertviktiga uppdrag!

Näillä ajatuksilla haluan esittää kirkolliskokoukselle valtioneuvoston tervehdyksen ja kiitoksen arvokkaasta työstänne.