Jotta voi katsoa pieniä ihmisiä silmiin

Yhteiskunta ei ole lahja vanhemmiltamme, vaan lainassa lapsiltamme. Edelliset sukupolvet, meidän vanhempamme ja isovanhempamme ja sukupolvet ennen heitä, tekivät kovasti töitä, jotta meillä asiat olisivat paremmin. Saimme syntyä Suomeen, joka itsenäistyi, kehittyi ja nousi yhdeksi maailman parhaista maista oikeastaan kaikilla mittareilla.
Olemmeko ensimmäinen sukupolvi, joka ei tavoittele parempaa lapsilleen?

Valtion velka kasvaa, talous ei. Tulot ylittävät menot. Raha ei riitä kattamaan hyvinvointiyhteiskuntaa sen hyvinä aikoina kasvaneessa laajuudessa. Kilpailukykymme – pärjäämisemme globaalissa kilpailussa – on romahtanut. Työttömyys kasvaa nopeimmin koko Euroopassa. Se lisää toivottomuutta ja pahaa oloa. Uudistumiskykymme yskii.

Luulen, että viesti Suomen vaikeasta tilanteesta on tavoittanut jo kaikki suomalaiset. Viimeistään pääministerin tv-puhe herätti. Vaikeita päätöksiä tarvitaan. Eniten kansalaisia ärsyttävä asia politiikassa on parin viimeisen vuoden aikana ollut päättämättömyys. Tehkää jo niitä päätöksiä!

Ymmärrämme, että lopulta kun päätöksiä tehdään, ne eivät ole kaikille mieluisia. Nyt vaadittavat päätökset koskettavat jokaista suomalaista tavalla tai toisella, osuvat arkeemme ja sellaisiin etuihin, joita olemme hyvinä aikoina oppineet pitämään itsestäänselvyyksinä. Joudutaan tekemään leikkauksia lapsiperheiltä, eläkeläisiltä, opiskelijoilta, työssäkäyviltä ja työttömiltä – siis kaikilta suomalaisilta.

Hallitus kutsui työmarkkinajärjestöt etsimään keinoja Suomen kustannuskilpailukyvyn palauttamiseksi, kuromaan umpeen eroa maihin, joiden kanssa kilpailemme globaaleilla markkinoilla. Työmarkkinajärjestöt saivat ensin yhden ja sitten vielä toisenkin mahdollisuuden. Kolmas sopimisen paikka on nyt. On viimeinen mahdollisuus.

Työmarkkinajärjestöillä olisi vallassaan enemmän keinoja kuin ne, mistä maan hallitus voi sopia. He voisivat valita keinoja, jotka osuisivat tasaisemmin eri työntekijäryhmiin. Jos he eivät sitä tee, hallituksen on tehtävä, niillä keinoilla joita meillä on. Tekemättä ei voi jättää.

Talouden tasapainottamisen ja kilpailukykytoimien lisäksi tarvitaan uudistuksia. Suomea on uudistettava rohkeasti, on palautettava tekemisen meininki, vapautettava korkeasti koulutetut suomalaiset luomaan ja keksimään uutta. Yrittäjyyttä ja rohkeutta tarvitaan.

Usko huomiseen syntyy siitä, että on työtä. Työ tuo mahdollisuuksia vaikuttaa oman elämänsä suuntaan.
Toivon, että kaikkien vaikeiden päätösten jälkeen voimme sanoa, että se mitä teimme, riitti ja saimme Suomen uuteen nousuun. Nyt on viimeinen hetki. On pakko tehdä, jotta voi katsoa pieniä tulevaisuudentoivoja silmiin ja sanoa, että teimme mitä meiltä odotettiin – ja teimme parhaamme.