Uusi hallitus, uusi nousu

Forssan Lehti 22.6.2014

Terveisiä juhannuksen paluuruuhkasta! Takana on mökkeilyä ja sukulointia, grillailua, saunomista ja muuta perinteistä. Alkamassa on eduskunnan viimeinen työviikko ennen kesätaukoa. Sama tilanne taitaa olla aika monella suomalaisella.

Käsittelemme tulevalla viikolla tiedonannon Alexander Stubbin hallituksen ohjelmasta ja äänestämme uuden hallituksen luottamuksesta. Tunnelma on valoisa. Alexista Suomi saa kansainvälisen, osaavan ja visionäärisen pääministerin, joka sanoo ”kiitos ei” vanhanaikaiselle politikoinnille ja pisteiden keräilylle. Tästä saimme jo esimakua hallitusohjelmaneuvotteluissa. Tiedotustilaisuudessa oli silmin nähden hyvä meininki. Asioista oli sovittu yhdessä, ja kemiat toimivat. Tätä Suomi tarvitsee. Uutta tapaa johtaa. Hatunnosto myös uudelle valtiovarainministerille Antti Rinteelle, joka osoittautui rakentavaksi sopijakumppaniksi.

Olin Kokoomuksen varapuheenjohtajan tehtävän myötä jäsenenä hallitusneuvotteluryhmässämme. Uusi tehtävä avaa muitakin uusia ovia ja tuo lisää vastuuta ja mahdollisuuksia vaikuttaa asioihin.

Suomi tarvitsee nyt tulevaisuudenuskoa. Uuden hallituksen ohjelma vastaa tähän huutoon mielestäni hyvin. Tärkeimpänä tavoitteena on saada Suomi uuteen nousuun kasvulla ja työllisyydellä. Sen ytimessä on, että julkinen talous saatetaan kestävälle pohjalle. Sovituista valtiontalouden kehyksistä pidetään kiinni, ja velkasuhde käännetään laskuun. Tavoitteena on Suomen luottoluokituksen säilyminen nykyisellä tasolla, jotta yritykset ja kotitaloudet voivat jatkossakin saada kohtuuhintaista lainaa.

Ohjelma sisältää muun muassa sääntelyn purkamista, koulutuspanostuksia, tulevaisuutta rakentavia infrahankkeita, palkkaverotuksen keventämistä ja lapsiperheiden elämää helpottavan verohuojennuksen. Hallitus on sitoutunut siihen, ettei kuntien menoja lisätä ilman, että vastaavalla määrällä karsitaan tehtäviä ja velvoitteita. Samoin teollisuudelle on annettu lupaus, ettei sääntelytaakkaa tai velvoitteita lisätä.

Nyt työnsä aloittava hallitus on erityisen yrittäjämyönteinen. Tarkoitus on tukea erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä, sillä ne jos mitkä Suomessa työllistävät. Yritysten edustuskulujen verovähennysoikeuden palauttaminen on ilouutinen myös hämäläiselle matkailulle ja ravintolatoiminnalle. Yksinyrittäjien sosiaali- ja eläketurvaa parannetaan. Syksyn 2014 aikana laaditaan selvitys maksuperusteiseen arvolisäveroon siirtymisestä pienten yritysten osalta. Uudistus helpottaisi pienten yritysten maksuliikennettä. Lisäksi pikaisesti selvitetään kasvun ja työllisyyden kannalta vaikuttavimmat keinot yritysten sukupolvenvaihdosten helpottamiseksi.

Ensi syksystä tulee kiireinen, sillä ensi vuoden budjetin lisäksi tehdään valmiiksi kaikki se lainsäädäntö, mistä on sovittu kehysriihessä ja rakennepoliittisessa ohjelmassa. Lisäksi odotamme työmarkkinajärjestöiltä eläkeratkaisua.

Sitä ennen on aika ja mahdollisuus nauttia lounaishämäläisestä kesästä. Otetaan kaikki ilo irti vilkkaasta torielämästä, kesäteattereista, kylätapahtumista ja urheiluriennoista. Tekemistä täällä riittää.

Sanni Grahn-Laasonen

Kirjoittaja on forssalainen kansanedustaja, Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja Hämeen maakuntavaltuuston puheenjohtaja.