Ukrainalle vapaus valita tulevaisuutensa

Forssan Lehti 16.3.2014

Venäjän ja länsimaiden välien kiristyminen aiheuttaa huolta. Moni kysyy, mitä tämä pahimmillaan voi tarkoittaa, ja miten suhtautua epävarmuuteen, jolla Venäjä naapurissa horjuttaa myös meidän turvallisuudentunnettamme.

Ukrainan kriisi on laajentunut maailmanpoliittisen tasapainon hakemiseksi. Suomen rooli on nyt selkeämpi kuin se oli historiassa kylmän sodan aikaan ja ennen sitä.

Suomen luonteva ja ainoa osa on toimia Euroopan unionin kautta. EU on viiteryhmämme, neuvottelupöytämme ja arvoyhteisömme. Sen tulee näkyä selkeästi myös puheenvuoroissa, joita käytämme.

Ukrainan kriisissä on kyse eurooppalaisten arvojen puolustamisesta. Näihin arvoihin kuuluvat rauha ja toisen maan suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden kunnioittaminen. Kun Suomi vuonna 1995 liittyi Euroopan unionin jäseneksi, se liittyi osaksi demokraattisten ja vapaiden eurooppalaisten valtioiden yhteisöä. Samaa mahdollisuutta toivomme Ukrainallekin – mahdollisuutta vapaasti valita oma tulevaisuutensa.

Euroopan unionia on moitittu moniäänisyydestä ja etenkin sen suurimpia jäsenmaita sooloilusta. Kriisi on osoittanut, että tosipaikan tullen EU kykenee yhtenäisyyteen. Suomi on osana Euroopan unionia vetoamassa – tarvittaessa kovenevin pakottein – Venäjään rauhan säilyttämiseksi Euroopassa.

EU-maiden ulkoministerit kokoontuvat maanantaina päättämään Venäjälle kohdistettavista talouspakotteista ja mahdollisesta asevientikiellosta. Tilanne Krimin niemimaalla elää tunti tunnilta, mutta eilisten tietojen mukaan tänään käydään kyseenalainen kansanäänestys, jonka laillisuuden EU on tuominnut.

Suomen eduskunta keskusteli Ukrainan kriisistä keskiviikkona hallituksen tiedonannon pohjalta. Arvio on, ettei Ukrainan kriisillä ole suoraa vaikutusta Suomen turvallisuustilanteeseen. Kokoomuksen ryhmäpuheessa korostettiin kuitenkin velvollisuuttamme huolehtia uskottavasta itsenäisestä puolustuskyvystämme. Akuutin tilanteen rauettua tarvitaan keskustelua siitä, miten se tehdään. Kansainvälistyvässä maailmassa, turvallisuusuhkien monimutkaistuessa, kansainvälinen verkottuminen ja yhteistyö on ainoa vaihtoehto.

Samaan aikaan edelleen ajankohtainen on tavoite tukea Venäjän kehittymistä kohti eurooppalaista, kansainväliseen yhteistyöhön osallistuvaa ja kykenevää, sääntöjä noudattavaa demokratiaa.

Suomen kannalta kriisissä huolestuttavaa on myös sen mahdolliset ja erittäin todennäköiset vaikutukset talouteemme. Venäjän merkitys Suomelle on suurempi kuin sen merkitys EU-maille keskimäärin. Juuri nyt vientimme ei kaipaisi uusia vastoinkäymisiä. Tästäkin syystä toivomme Ukrainan kriisille pikaista, rauhan ja vakauden turvaavaa ratkaisua.

Kotimaanpolitiikassa valmistautuminen kehysriiheen jatkuu. Neuvotteluja käydään yötä myöden. Erityisen kuuma peruna on edelleen sote-uudistus, johon liittyen kunnat antoivat palautteensa tällä viikolla. Niitä käydään nyt läpi miettien, miten rahat saadaan riittämään ja miten vahvistetaan erityisesti perusterveydenhuoltoa.

Parin tuhannen hengen yleisö jännitti eilen Forssan jäähallissa FPS:n mukana kuin ennen vanhaan. Omiinkin lapsuusmuistoihini lukeutuvat ne pelit, kun täpärästi hävittiin TuTolle liigaan nousu. Eilen tuli tappio, mutta toivo Mestis-paikasta elää. Ollaan kaikki hengessä mukana!

Sanni Grahn-Laasonen