Presidentintekijöistä saa olla ylpeä

Nykypäivä 14.3.2014

Kävin katsomassa kohuelokuvan.

Ensin mietin, voiko niin tehdä. On selvää, että materiaali on hankittu epärehellisin keinoin. Kukaan ei kiroile, iloitse, ahdistu, halaa spontaanisti, tuskastu, vitsaile tai röhnötä niin vapautuneesti kameroiden läsnäollessa, ellei ole siinä luottamuksessa, että materiaali ei ole päätymässä ilman kontrollia huoneesta ulos.

Itse elokuvasta voi jokainen siinä esiintyvä ja myös jokainen Kokoomusta symppaava olla ylpeä. Se paljastaa sen, minkä toki jo tiesimmekin. Meillä on erinomainen, ammattimaisesti johdettu vaalikoneisto. Elokuva todistaa, että näillä rautaisilla – myös tosi hauskoilla ja sympaattisilla – ammattilaisilla oli oikea analyysi Pekka Haavistosta vaalien yllättäjänä. He tunnistivat Sauli Niinistön vahvuudet, halusivat palavasti hänen voittoaan ja läpivalaisivat – kuten pitääkin – myös ehdokkaan heikkoudet.
Mitään suuria paljastuksia ei ole. Se on ehkä jopa yllätys.

Kenttätyön veteraani Ben Zyskowicz epäili ensi-illan jälkeen, mahtaako elokuva kiinnostaa suurta yleisöä. Tuskin. Suurin osa tapahtumista sijoittuu yhteen kokoushuoneeseen. Se henkilö, johon suurella yleisöllä on tunneside, hädin tuskin vilahtelee kuvissa.

Politiikan toimittajille, harrastajille ja ammattilaisille elokuva on suurta viihdettä. Kilpailijat epäilemättä pääsevät hykertelemään kampanjatiimin vähemmän hyville hetkille, mutta myös kadehtimaan itsensä vihreiksi.

Jokainen menestyneessä kampanjassa joskus mukana ollut tunnistaa elokuvasta vaaleihin kuuluvat tutut tunteet: jännityksen, kylmät väreet, myös kaikki ne hetket, kun usko meinaa loppua ja tulee sanottua kaikenlaista, toisaalta järjettömän ja selittämättömän yhteenkuuluvuuden tunteen, tahattoman komiikan ja tuloksen jälkeisen, väsymyksen värittämän euforian. Naurua, kyyneleitä ja kaikkea siltä väliltä.

Syvä myötätunnon puuska sille nuorelle kampanjatyöntekijälle, joka pahvi-Sauli kainalossaan yrittää ilman merkittävää menestystä käännyttää ihmisiä kadulta vaalitilaisuuteen. Rakkaudesta lajiin! Toisinaan sitä miettii, voisiko vapaa-aikansa toisinkin kuluttaa.

Toinen ehdottoman liikuttava hetki oli Keski-Suomen piirin toiminnanjohtajan Olli-Pekka Niskasen tunnustus: ”sydämellä tätä tehdään”. Juuri sitä on niin vaikea ulkopuolisille selittää, mikä saa ihmiset seisomaan pakkasessa kahvia kaatamassa. Näille kentän ihmisille, Heinolan Timo Erkkilöille, olisi suonut suuremmankin sivuosan.

Ehkä elokuva osaltaan selittää, miksi politiikka on niin hieno laji. Ehkä osan ihmisistä se karkottaa samoista syistä.

Sääli, että dokumentin tekijöiden epärehellisyys jättää pahan sivumaun. Muuten olisin ihan fiiliksissä.

Sanni Grahn-Laasonen

Kirjoittaja on Kokoomuksen kansanedustaja Hämeestä.