Varoitus Pisa-Suomelle: ysiluokkalaisten oppiminen hiipuu

Hämeen Sanomat 22.11.2013

Viime viikon pysäyttävä uutinen oli tässä: suomalaisten peruskoululaisten oppimistaidot ovat heikentyneet rajusti viimeisen kymmenen vuoden aikana koko maassa.

Dramaattisuutta kuvaa arvio, jonka mukaan muutos on verrattavissa siihen, jos suomalaisoppilaiden lukutaito laskisi alle OECD-maiden keskiarvon.

Jos oppimistaidot ovat ruosteessa, mitä siitä seuraa? Vähemmän oppimista, vähemmän osaamista. Karu ajatus kansalle, joka perustaa tulevaisuutensa korkealle osaamiselle.

Suomi kouluttaa kaikki lapsensa, se on meille jopa arkinen itsestäänselvyys. Suomalainen peruskoulu on maailmalla tunnettu menestystarina ja suuri ylpeytemme. Opettajan ammatti on haluttu, ja yliopistotasoiseen opettajankoulutukseen on korkeat pääsyvaatimukset.

Peruskoulumme on noteerattu kansainvälisissä Pisa-tutkimuksissa vuosi toisensa jälkeen. Koulutusviennistä kaavaillaan Pisa-kärki edellä Suomen seuraavaa suurta vientialaa. Olemme maailman kärjessä niin äidinkielessä, luonnontieteissä kuin matematiikassakin. Pisa-menestyksen salaisuutta selvittämään virtaa enemmän ulkomaalaisia delegaatioita kuin opetus- ja kulttuuriministeriö kykenee ottamaan vastaan.

Viime viikolla julkaistu valtakunnallinen tutkimus yhdeksäsluokkalaisten oppimisen tasosta ei ehkä tarkoita kärkipaikan menetystä, mutta vakavasta varoituksesta se kyllä käy. Vastaavia koulumenestyksen ja asenteiden heikkenemiseen viittaavia tuloksia on saatu muissakin Pohjoismaissa.

Alueelliset ja koulujen väliset erot osoittautuivat tutkimuksessa pieniksi. Luokkien ja yksilöiden väliset erot havaittiin kuitenkin yllättävän suuriksi. Myös kouluvastaiset asenteet ovat lisääntyneet. Kotitausta eli vanhempien koulutustaso näkyi tuloksissa. Erityisesti äidin koulutustaso vaikuttaa lapsen menestymiseen ja asenteisiin.
Tutkimukset ja arkikokemukset osoittavat pahoinvoinnin periytyvän. Koulumenestys kulkee samoja latuja. Kouluvastaiset asenteet tarttuvat ehkä auktoriteetteja ja työtä vieroksuvilta vanhemmilta. Ja jos kotona on nähnyt vain työttömyyttä ja lapsiperheköyhyyttä, osaako unelmoida paremmasta?

Onko oppimistulosten heikentymisessä kyse resurssipulasta tai kasvaneista luokkakoista? Vai olemmeko uinuneet Pisa-pöhinän tuottamassa itsetyytyväisyydessä ja unohtaneet kehittyä?

Yksi syy varsinkin koulumotivaation laskuun saattaa olla opetusmenetelmien jääminen jälkeen ajasta. Diginatiivi sukupolvi elää tietotekniikan ja viestintävälineiden suhteen ihan eri maailmassa kuin koulu, jossa – vaikka paljon kehitystä onkin tapahtunut – edelleen pääasiallinen viestintäväline taitaa olla lyijykynä.

Peruskoulun kehittäminen ajassa eläväksi, korkeat oppimistulokset varmistavaksi menestystarinan jatko-osaksi ei ole helppo tehtävä. Opettajat ovat parhaita ammattilaisia kertomaan, miten se tehdään. Oppilailta kannattaa kysyä paitsi uudesta teknologiasta, myös siitä, mikä saisi heidät viihtymään koulussa paremmin. Myönteiset kokemukset ruokkivat oppimista, ja onnistuminen herättää innostusta.

Lisäksi jokaiselle oppilaalle soisi, että he tulisivat kuulluiksi ja huomatuiksi sellaisina kuin ovat. Joku oppii nopeammin, toinen vähän hitaammin. Jokainen on hyvä jossain. Huomioiminen ja huomatuksi tuleminen eivät kuitenkaan millään toteudu, jos luokassa on niin paljon oppilaita, että aikuisen aika kuluu kurin ja järjestyksen ylläpitämiseen sekä kasvatustehtävään, joka itse asiassa kuuluisi kodeille.

Seuraava Pisa-tutkimusvertailu julkistetaan joulukuun alussa. Näyttipä se millaisia tuloksia hyvänsä, meidän ei kannata – eikä ole varaakaan – jättää peruskoulua kehittämättä.

Sanni Grahn-Laasonen
Kirjoittaja on kansanedustaja (kok) ja Hämeen maakuntavaltuuston puheenjohtaja.