Irvailut sikseen, hiekkalaatikolla on tilaa

Nykypäivä 9.8.2013

Kesälomahelteillä kohtasivat kasarit ja konkarit, eduskunnan 80-luvulla syntyneet kansanedustajat ja konkarit, jotka eivät juuri esittelyjä kaipaa: Halonen, Liikanen, Suominen, Pekkarinen, Kuuskoski, Ahde, Kanerva, Tennilä. Tämä kohtaaminen oli Porin SuomiAreenan suosituin ja seuratuin keskustelu.

Haastoimme hyvinvointivaltion synnystä ja siitä, mikä meni pieleen, kun silti niin moni voi pahoin. Pohdimme Suomen ulkopolitiikan suurta tarinaa YYA-Suomesta EU-Suomeen ja osaksi globaalia maailmaa. Hämmästelimme, onko viisautta vai sulaa hulluutta, jos aluepolitiikka maksaa Suomelle 30 miljardia euroa vuodessa. Ruodimme politiikan muuttunutta toimintakulttuuria: kosteista kabineteista ja hyvä veli -verkostoista maratoonaaviin virka-aikaministereihin ja sosiaalisen median murrokseen.

Pääsin haastamaan presidentti Tarja Halosta väitetystä hyvinvointivaltion romuttumisesta. Valtio velkaantuu, palvelupaletti paisuu. Pelkästään sosiaalimenot ovat vuodesta 1980 tähän päivään nelinkertaistuneet. Onko hyvinvointi lisääntynyt samassa suhteessa käytettyjen eurojen kanssa?

Hyvinvointivaltion kasvaessa ja saavutettujen etujen moninkertaistuessa hyvinvointivaltion todellinen ydin, kaikkein heikoimmassa asemassa olevien auttaminen, on jäänyt jalkoihin. Kun kaikille jaetaan, eniten tarvitseville ei riitä tarpeeksi.

Vastaisuudessa erityisesti eläkkeistä, terveydenhoidosta ja vanhuspalveluista aiheutuvat kulut kasvavat. Aiheellinen pelko kyvystämme ylläpitää hyvinvointivaltiota kasvaa.

Hyvinvointivaltiolla on Suomessa laaja, koko puoluekentän kattava kannatus. Terveellistä on kuitenkin keskustella siitä, miten meillä on varaa palveluihin tulevaisuudessa ja kenelle yhteiskunnan niukat resurssit tulisi kohdentaa, jotta ne kohdistuisivat niin kuin tunnemme, että on oikein.

Suomen tulevaisuudesta puhutaan nyt huolestuneeseen sävyyn: teollisuuden rakennemuutos, ikärakenteen muutos, julkisen talouden kestävyysvaje, eläkekriisi, omista toimistamme pitkälti riippumaton Euroopan velkakriisi.

Mikään hitaan kasvun skenaario tai kilpailukykykriisi ei uhkaa meitä yhtä paljon kuin se, että jäämme tähän, paisuttamaan palveluverkkoa ja elvyttämään rahalla, jota ei ole.

Nyt käynnistyvä budjettiriihi on enemmän kuin jokasyksyistä rutiinia, kehysten toimeenpanoa. Nyt on kyettävä päätöksiin, jotka nostavat Suomen uuteen kurssiin.

Uskoa tulevaan antoi valtiovarainministeri Urpilaisen keskiviikkoinen lausunto, josta oli tulkittavissa, että eläkeikää on vihdoin päätetty nostaa. On ilmeisesti mahdollista päättää eläkeiän nostamisesta tekemättä asiasta varsinaisesti päätöstä.

Irvailut sikseen. Suomen tulevaisuuden kannalta on hieno asia, että eläkekysymyksestä ei enää tarvitse vääntää. Tekemistä rakenteellisten uudistusten hiekkalaatikolla riittää ilmankin.

Kotimatkalla Kasarit-konkarit -keskustelusta poikkesin ystävieni marjatilalla. Tilan isäntä totesi, että heillä olisi ollut 70 kesätyöpaikkaa kunnan nuorisolle täksi kesäksi. Vain kolme tuli hakemaan töitä. Risikon Paulan vastikkeellisen sosiaaliturvan avaus tuntuu näin kovin ajankohtaiselta.

Vadelmat tulevat kyllä nykyiselläänkin poimittua, mutta venäläisin ja bulgarialaisin voimin.
Helppo syksy ei tule tästäkään, mutta siitä selvitään.

Sanni Grahn-Laasonen
Kirjoittaja on Kokoomuksen kansanedustaja Hämeestä.