Ei ahnehdita kaverilta työpaikkaa

Itä-Häme 15.1.2013

Metalliliiton Riku Aalto esittää lisää palkallista vuosilomaa omalle porukalleen, ja EK pelottelee ihmisiä palkanalennuksilla. Muu aika kinastellaan kolmesta koulutuspäivästä ja siitä, mitä asiasta joskus ehkä sovittiin.

Työmarkkinapoliittinen keskustelu ei tunnu oikein olevan tästä maailmasta. Se ajaa meitä asemiin, uusiin vastakkainasetteluihin.
Eikö niiden aika ollut jo ohi?

”Kukin kohtuuden mukaan”, kirjoitti tasavallan presidentti Sauli Niinistö pyytäessään oman palkkionsa alentamista. Me kansanedustajat seuraamme perässä, mutta emme tee sitä siksi, että ajattelisimme kaikkien suomalaisten palkkoja alennettavan seuraavaksi. Siistijän, lähihoitajan, toimistotyöntekijän tai lastentarhanopettajan palkkojen laskemisessa ei olisi mitään kohtuullista.

Luulen, että Niinistön tarkoittama kohtuullisuuden vaatimus koskee esimerkiksi tilanteita, joissa pörssiyhtiö tekee rajua tappiota ja irtisanoo työntekijöitä, mutta johdon palkat nousevat. Tuskin kovin moni oli parhaina vuosina katkera Nokian optioista, kun yritys tuotti hyvinvointia, työllisti tuhansia ihmisiä ja vastasi lähes tulkoon yksinään Suomen noususta 90-luvun lamasta.

Vaikeina aikoina sen sijaan tarvitaan vastaantuloa ihan jokaiselta. Kohtuullisuus on ahkeruuden ja parhaansa tekemisen palkitsemista ja toisten huomioon ottamista. Siitäkin on paikallaan palkita, jos kantaa isoa vastuuta itsensä lisäksi myös muista. Kohtuullista on vaikeina aikoina olla ulosmittaamatta itselleen ihan kaikkea, mihin olisi teoriassa oikeutettu tai mihin riittää siimaa. Keskittyä tekemään oman osansa hyvin ja luottaa, että se kantaa. Onko se aina itseltä pois, jos naapuri tienaa enemmän?

Suomen haasteet eivät ole ihan pieniä. Yksi suuri ongelmamme on kilpailukyvyn heikentyminen. Suomalaiset tuotteet eivät käy enää kaupaksi niin hyvin kuin ennen. Ne ovat joko liian kalliita tai ne eivät ole niin edellä aikaansa kuin joskus ennen. Kun kilpailukyvyn perusongelma tiedostetaan, tuntuu erikoiselta, että erityisesti vasemmalta esitetään ratkaisuksi lisää veronkorotuksia. Ei nimittäin ole toista niin varmaa keinoa nakertaa kilpailukykyämme entisestään kuin korottaa verokantaa niin korkeaksi, että yritykset eivät täällä enää pärjää nykyisenkään vertaa. Sitä pistettä olemme lähellä.

Useimmat ihmiset ovat mitoittaneet kulutuksensa ja asuntolainansa tietylle palkkatasolle, joten palkkakehityksen tulisi olla mahdollisimman ennustettavaa. Kaikkein eniten uskon monien kuitenkin kaipaavan tulevaisuudenturvaa siitä, että jatkossakin olisi työpaikka, johon aamulla herätä.

Siksi tarvitaan palkkamalttia – sellaisia ratkaisuja, jotka lisäävät työpaikkoja eivätkä vähennä niitä. Suomen Pankin tuoreen arvion mukaan Suomeen voi syntyä parissa vuodessa jopa kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja, jos tulevalla työmarkkinakierroksella uskalletaan olla ahnehtimatta liian suuria korotuksia jo töissä oleville. Näin toimiminen olisi toisten huomioon ottamista, siis kohtuullista. Mitä suuremmat korotukset, sitä todennäköisempää, että osa menettää jälleen työpaikkansa ja jonkin verran uusia työpaikkoja jää syntymättä.

Joillain työpaikoilla tällaista vapaaehtoista toisten huomioon ottamista toteutetaan jo nyt erilaisina joustoina. Suostutaan esimerkiksi hetkeksi pienempään palkkaan tai leikattuun työaikaan, jotta koko porukka saa pitää työpaikkansa heikon kauden yli.

Suomessa on aina hyväksytty myös ikävät päätökset, jos niille on hyvät perusteet ja jos ne tuntuvat oikeudenmukaisilta. Pelkät höyläykset budjettiin eivät auta, vaikka niitäkin tarvitaan, vaan on parannettava pysyvästi kilpailukykyä, pidennettävä työuria, päästävä sopuun Suomen uudistamisesta.

Vastaantuloa tarvitaan nyt jokaiselta, ei vain naapurilta. Jokaiselta kohtuudella.

Sanni Grahn-Laasonen

Kirjoittaja on hämäläinen kansanedustaja (kok) ja eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen.